Mainos

Missä he ovat nyt: "Puijon jousijalka" oli aikansa paras mäkihyppääjä

Mitä Mika Laitinen olisi saavuttanut ilman Garmisch-Partenkirchenin kaatumistaan? Pomppuihme ei ikinä palannut kaatumista edeltäneelle tasolle.

Mika Laitinen hallitsi kaudella 1995-96 mäkihypyn maailmancupia lähes mielin määrin. Yhdeksästä ensimmäisestä kilpailusta hän oli voittanut viisi ja sijoittunut kerran kakkoseksi. Laitinen oli kulkemassa kohti maailmancupin kokonaiskilpailun voittoa.

Alla oli kauden yhdeksännen osakilpailun, Mäkiviikon avanneen, Oberstdorfin voitto. Vuorossa oli legendaarinen Garmisch-Partenkirchenin osakilpailu ja Laitinen oli elämänsä vedossa. Sitten se tapahtui. Vasemman suksen side petti ja maailmancupin ykkönen kaatui pahannäköisesti. Seurauksena murtunut solisluu ja murtuneesta kylkiluusta aiheutunut ilmarinta. Kuvat pää veressä makaavasta Laitisesta olivat pysäyttävää katseltavaa.

- Sitä ei onneksi muista vieläkään. Kaikki muistot ovat muiden kertomia tai videolta katsottuja, Laitinen sanoo MTV Sportin haastattelussa 20 vuotta myöhemmin. 

- Voisihan tässä ajatella, että ”voi itku kun näin kävi kun mies oli parhaassa vireessä”, mutta laji on sellainen, että siinä on omat riskinsä. On väärin sanoa, ettei se tapahtuma harmittaisi. Totta kai se harmittaa, mutta en ole jäänyt sitä miettimään.

Kaatuiko ura kaatumiseen?

Vuonna 2008 Laitinen muisteli Iltalehdessä kaatumistaan.

- On selvää, että paras tatsi meni siihen kaatumiseen. Fyysisesti pääsin samoihin testiarvoihin vain kerran. Henkinen hyvinvointi oli kadonnut, mutta ei siitä mitään traumaa jäänyt, Laitinen sanoi lehden mukaan.

Tänä päivänä hän on arviossaan varovaisempi.

Sanottiin, että se Garmisch-Partenkirchenin kaatuminen vaikutti sinun loppu-uraasi. Allekirjoitatko sen väitteen?

- No en allekirjoita sitä väitettä. Ei se vaikuttanut millään tavalla minun loppu-uraani. Pikemminkin se Lahden toinen kaatuminen. Siinä meni polvi ja se vaikutti huomattavasti enemmän. Polvesta ei enää tullut hyppääjän polvea.

Garmisch-Partenkirchenin tapahtumista oli kulunut reilu vuosi ja nyt kisattiin Lahdessa. Laitinen kaatui joukkuekilpailussa 125,5 metrisen hyppynsä ja kiidätettiin tapaturman jälkeen ambulanssilla sairaalaan. Oikea polvi kärsi nivelsidevammoja eikä Laitinen enää sillä kaudella hypännyt. Hän palasi mäkeen kuntouduttuaan, mutta seuraavina vuosina sijoitukset henkilökohtaisissa kisoissa olivat pääasiassa 20. sijan molemmin puolin. Vuoden 2000 maaliskuussa hän hyppäsi viimeisen hyppynsä Holmenkollenilla.

Ennen Garmisch-Partenkirchenin kaatumista saavutetut viisi maailmancupin osakilpailu-voittoa jäivät lopulta Laitisen ainoiksi. Joukkuemäessä hän voitti olympiakultaa Albertvillessä vuonna 1992. Joukkueiden MM-kultaa tuli Thunder Bayssä vuonna 1995 sekä Trondheimissä vuonna 1997. Thunder Baystä on Laitisen ainoa henkilökohtainen arvokisamitali: normaalimäen MM-pronssi.

Missä hän on nyt?

Laitinen alkoi jo hyppyuran aikana katsoa kohti tulevaisuutta. Hän tiesi, ettei mäkihypyllä Suomessa pysty hankkimaan leipää loppuelämäksi. Niinpä hän luki itsensä markkinointiviestinnän tradenomiksi ja hakeutui myyntitöihin.

Vuonna 2007 hän aloitti työskentelyn metalliteollisuuden työkalujen parissa Maanterä Oy -nimisessä yrityksessä. Nykyään hän toimii Kuopiossa Itä-Suomen aluepäällikkönä.

Tie kohti työelämää alkoi vuonna 2000, kun viimeinen hyppy Holmenkollenilla oli hypätty.

- Mietiskelin tilannetta puolisen vuotta. Kilpaileminen olisi kivaa ja kilpailureissut olisivat kivoja. Menestyminen vaatisi kuitenkin sellaista harjoittelua, johon en jaksanut lähteä, Laitinen kertaa syitä uran päättämiseen.

Hän oli aloittanut opiskelun uran ollessa vielä käynnissä ja tiesi urheilu-uran lopettamisen vauhdittavan opintojen suorittamista. Päätös oli lopulta helppo, eikä Laitinen ole sitä katunut.

- Pohdin vieläkö minun tekee mieli. Ei tehnyt, hän vakuuttaa.

"Puijon jousijalka"

Laitinen jätti oman lähtemättömän vaikutuksensa suomalaiseen mäkihyppytarustoon. Hänet muistetaan pomppuihmeenä, joka olikin miehen tavaramerkki. Siitä kumpusi ansaittu lempinimi "Puijon jousijalka".

- Äidin sanojen mukaan hypin aina jokaiseen liikennemerkkiin tai oksaan roikkumaan nuorempana, Laitinen muistelee.

Se kannatti. Laitisen testitulokset olivat hämmästyttäviä. Esimerkiksi vauhditonta pituutta hän hyppäsi 3,5 metriä. Muut suomalaishuiput jäivät siitä noin puoli metriä. 

- Jos kaikki muuttujat olisivat hypyssä täysin samat, siinä puhuttaisiin kymmenistä metreistä, Laitinen arvioi ponnistusvaiheessa saavuttamaansa etua.

Liikennemerkkeihin ja oksiin hyppelyn lisäksi myös ihan oikea mäki innosti pomppimaan. Laitisen muutamaa vuotta vanhempi serkkupoika Hannu Pitkänen oli lajin parissa ja houkutteli Laitisenkin mäkihypyn pyörteisiin 6-7-vuotiaana.

- Sille tielle jäin. Ja olin sillä tiellä 22 vuotta.

Kadehdittavat geenit

Entinen mäkihyppääjä Jani Soininen on myöntänyt kilojen nousseen urheilu-uran päätyttyä. Mäkihyppääjien armottomasta ruokavaliosta on puhuttu vuosien aikana paljon, joten uran päättyminen helpottaa taatusti myös ruokailutottumusten kanssa.

- Minun käyttäytymiseni buffet-pöydässä ei muuttunut millään tavalla, eikä paino ole noussut millään tavalla, Laitinen kuitenkin yllättää.

- Paras tekijä on vanhemmilta saadut geenit. Ruumiinrakenne on mitä se on. Ei näytä syöminen siihen hirveästi vaikuttavan.

- Onneksi mäkihyppääjien painosta puhutaan nykyään vähemmän kuin ennen. Vuoden 2010 paikkeilla keskustelu oli kaikkein hulluinta. Nyt näyttää paremmalta.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.