Miss Universum-kisoissa mokannut Steve Harvey jakaa tukeaan Warren Beattylle: "Soita minulle!"

Emämoka Oscareissa – voittajaksi julistettiin väärä elokuva! 1:32

Vuoden 2015 Miss Universum -kisoissa kohun aiheuttanut juontaja Steve Harvey jakaa nyt tukeaan ohjaaja Warren Beatty, joka ilmoitti Oscar-gaalassa väärän voittajaelokuvan. 

Juontaja Steve Harveylla ja ohjaaja Warren Beattylla on jotakin yhteistä. Molemmat ovat lukeneet kirjekuoresta väärän voittajan nimen. 

Steve Harveylle moka kävi Miss Universum -kisoissa vuonna 2015. Harvey kuulutti lavalle kisan voittajan Miss Kolumbian ja tämä ehdittiin jo kruunata voittajaksi, kun Harvey huomasi virheensä.

Kisan oikea voittaja Miss Filippiinit Pia Alonzo Wurtzbach sai kruununsa sekaannuksen jälkeen.

Samalla tavalla kävi Oscar-gaalassa ohjaaja Warren Beattylle, joka tosin ei viimeisimmän tiedon mukaan ollut itse syypäänä mokaan. 

Beatty ilmoitti voittajaksi La la land -elokuvan ja elokuvan tuotanto saapui lavalle. Kiitospuheet ehdittiin jo aloittaa, kunnes kävi ilmi, että oikea voittaja onkin Moonlight.

Elokuva-alan Oscar-juhlien ääntenlaskennasta vastaava firma on vahvistanut, että sekaannus parhaan elokuvan Oscar-voittajasta johtui väärästä kirjekuoresta.

Steve Harvey ehti kuitenkin jo tarjota vertaistukeaan Beattylle Twitter-tilillään. 

– Soita minulle Warren Beatty. Voin auttaa sinua pääsemään tämän yli! Harvey kirjoitti ovelasti. 

Lue myös:

    Uusimmat