Minna menetti osittain liikuntakykynsä 27-vuotiaana. Pitkät leikkausjonot koituivat nuoren naisen onneksi.
Minna, 32, oli vain 27-vuotias, kun hän huomasi, että selkä ei toiminut enää kuin ennen. Kahvilassa työskentelevä nainen joutui seisomaan työssään paljon, jolloin selkä kipeytyi. Aluksi Minna jaksoi särkylääkkeen voimalla.
Pitkien työpäivien jälkeen Minna ei jaksanut lähteä lenkille. Kouluaikana saatu inho liikuntaa kohtaan ei lisännyt innostusta, vaan Minna vietti työpäivän jälkeen aikaansa mieluummin kaikkialla muualla kuin lenkkipolulla.
Minna pysähtyi vasta, kun vasemmasta jalasta lähti tunto.
– Olin silloin ostoksilla Helsingissä. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun näin kävi, mutta ystäväni säikähti todella ja komensi minua soittamaan lääkärille, Minna kertoo.
Minna ei kuitenkaan mennyt lääkäriin, ennen kun vasen jalka meni kokonaan alta.
– Tuskat olivat valtavat, eikä mikään määrä kipulääkettä tuntunut enää auttavan. Oli pakko antaa periksi ja lähteä lääkäriin, Minna muistelee.
Lääkkeet sekoittivat pään
Kovien särkylääkkeiden voimin elänyt Minna jäi sairaslomalle ja kävi tutkimuksissa, jotka etenivät hiljalleen.
– Minun käskettiin liikkua kivun rajoissa mahdollisimman paljon. Alussa pystyin kävelemään vain parikymmentä metriä, kunnes oli pakko mennä hetkeksi kyykkyyn. Kikka toimi ja pystyin aina jatkamaan matkaa, Minna kertoo.
Magneettikuvauksia odotteleva nainen joutui opettelemaan rauhoittumista. Päivät kuluivat kirjoja lukien. Minna aloitti myös uudelleen vanhan harrastuksensa maalaamisen. Sairaana ei kuitenkaan ollut aina helppoa.
– Lääkkeet sekoittivat pään. Niiden avulla sain kuitenkin nukutuksi, Minna muistelee.
Magneettitutkimuksiin päästyään lääkärit saivat selville, että Minnalla oli välilevytyrä, joka painoi hermoa ja aiheutti valtavan kivun jalkoihin.
– Tässä vaiheessa kipu oli siirtynyt jo molempiin jalkoihin, mutta samalla lieventynyt hieman, Minna sanoo.
Suurin osa välilevytyräpotilaista selviää ilman leikkausta, mutta lääkäri totesi Minnan tilanteen olevan niin paha, että leikkaus oli tehtävä. Leikkausjonot olivat kuitenkin pitkät. Alkoi pitkä odotus.
Yllätys leikkauspöydällä
Leikkausta odotellessaan Minna jatkoi kävelyharrastustaan kivuista välittämättä.
– Aamuisin oli yhä hankalaa, mutta kävelylenkki tuntui auttavan jäykkyyteen. Otinkin tavaksi aloittaa aamuni lenkillä koiran kanssa. Vain koirani jätösten kerääminen arvelutti. Kyykkyyn pääsin kyllä, mutta sieltä ylös pääseminen oli epävarmaa. Joka kerta jaksoin kuitenkin kävellä hieman pidempään ilman taukoa ja aamuisin sängystä oli helpompi nousta, Minna muistelee.
Leikkauspäivä koitti, kun sairastumisesta oli kulunut kymmenen kuukautta.
– Odottelin osastolla minulle luvattuja esilääkkeitä, kun leikkaava lääkäri saapui tekemään viimeistä tutkimusta. Hän taivutteli selkääni ja jalkojani ja tuntui olevan kovin ihmeissään oireideni vähyydestä, Minna kertoo.
Leikkaukseen valmistautunut Minna yllättyi toden teolla, kun lääkäri ilmoitti, ettei Minnaa tarvitsekaan leikata. Liikunta oli vetreyttänyt Minnan selän hyvään kuntoon.
– Olin todella helpottunut ja samalla ehkä hieman järkyttynyt tilanteesta. Mitä nyt? Mitä nyt teen? Palaanko takaisin töihin? Sillä hetkellä mielessä oli lähinnä kuppi kuumaa kahvia ja lämmin leipä. Minut oli vapautettu puukosta, Minna kertoo.
Minna selvisi terveiden kirjoihin fysioterapian avulla.
– Pääsin mukaan selkäryhmään, jossa kävimme läpi oikeanlaisia lihaskunto-, venytys- ja nostoliikkeitä, Minna sanoo.
Työkykyiseksi kuntoutunut Minna joutui kuitenkin jättämään kahvilatyönsä, sillä sairaslomia pelästynyt työnantaja ei halunnut enää jatkaa Minnan työsopimusta.
– Mutta löysin kivan työn varastosta, joten tämäkin oli onni onnettomuudessa. Nykyinen työni on hyvin fyysistä, mikä sopii selälleni hyvin, Minna sanoo.
Liikunnasta tuli ilo
Minnan selkä pysyy nykyään kunnossa riittävällä liikunnalla. Muutaman kerran viikossa Minna kävelee neljän kilometrin työmatkansa. Tämän lisäksi hän treenaa kahvakuulalla.
– Paikallaan olo on selälle pahinta. Toisaalta myös liian rankkaa fyysistä rasitusta tulee välttää.
Sairastuminen opetti Minnalle paitsi rauhoittumista ja paikallaan oloa, myös liikunnan tärkeyden.
– Olen koko ikäni ollut sitä mieltä, että liikunta on hulluja varten. Kertomani kokemus muutti kuitenkin käsitykseni liikunnasta ja sen tarpeellisuudesta. Olen hyvin kiitollinen siitä, että selkääni ei lopulta leikattu ollenkaan. Lääkärini puheiden mukaan leikkaus olisi jättänyt selkään pysyvät jäljet. Liikunta oli kuitenkin lisännyt selkäni verenkiertoa ja surkastuttanut tyrän kokonaan pois. Hyvä näin.
Muita selkäkivuista kärsiviä Minna tsemppaa liikkumaan kivuista huolimatta.
– Unohda juokseminen, sillä se ei sovi selkävaivaisille. Harrasta kävelyä. Aluksi se tekee kipeää, mutta kipu häipyy ajan myötä, Minna kannustaa.
Haluatko kertoa tarinasi Helmelle? Lähetä meille kertomuksesi!
Lue myös:
Teksti: Maarit Rasi
Kuvat: Shutterstock (Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.)