Jos puhelinnumeroa tulee pyydettyä, miksei sitä kuitenkaan käytä? AVA kysyi miehiltä, miksi puhelimeen on niin vaikea välillä tarttua, vaikka olisikin tullut vietettyä yö yhdessä.
"Miksi miehet haluavat yhden yön jutun jälkeen puhelinnumeron, eivätkä sitten kuitenkaan ota yhteyttä? Oletteko vain olevinaan kohteliaita vai keräättekö numeroita, joilla voi leveillä kavereille?" nimim. 44-vuotias Ärsyyntynyt
AVA selvitti vastauksen lukijan lähettämään kysymykseen. Näin AVAn haastattelemat miehet vastasivat:
– Kyllähän tuosta on varmasti joillekin meikäläisille tullut sellainen tapa, että puhelinnumeroa kysytään intohimon täyttämän yön jälkeen. Se saattaa tarkoittaa sitä, että naiselle ei kehdata sanoa, että tämä oli varmaan tässä. Ei siis haluta aiheuttaa mielipahaa. Mutta niin kuin huomataan, se kyllä saattaa asettaa odotuksia numeron antaneelle. Osaltaan tässä saattaa olla myös niin sanottu "reservinkeräämistoimenpide". Eli kun jossain vaiheessa illanvieton jälkeen oma tyhjä sänky kutsuu, niin voi kaivaa sitten vanhan yhden yön heilan numeron ja kysyä, josko tänä yönä onnistaisi siltä suunnalta. Usein yhden yön juttuihin liittyy myös alkoholi, joka kieputtaa tunteita siihen malliin, että seuraavana aamuna kyseinen kumppani tuntuu varsin mukavalta ja ihan tutustumisen arvoiselta ihmiseltä – kunnes sitten taas arki koittaa, ja kiinnostus saattaa lopahtaa. Mies, sinkku, 30