Miksi juokseminen saa jalat kutiamaan?

Fitsugar.com kirjoittaa ilmiöstä, jonka liikunnan pitkästä aikaa aloittaneet tunnistavat.

Mikäli olet aloittanut juoksun pitkän tauon jälkeen, olet saattanut huomata, että jalkojasi alkaa kutittaa vähän aikaa lenkkeiltyäsi. Selitys omituiseen ilmiöön on kuitenkin luonteva. Kun sykkeesi nousee, verenkierto tehostuu, ja samalla miljoonat pienet verisuonet lihaksissasi laajenevat nopeasti. Aktiivisesti liikkuvalla ihmisellä veri virtaa myös näissä pienissä suonissa, mutta kunnon rapistuessa hiussuonetkaan eivät ole aktiivisimmillaan. Kun suonet taas pitkästä aikaa laajenevat, niitä ympäröivät hermot reagoivat siihen ja saavat aikaan kutiavan tuntemuksen.

Välttääksesi kutiavat jalat sinun tulisi siis muistaa liikkua säännöllisesti! Aivan kuten kasvoille kohoava puna, myös kutiavat jalat ovat sinänsä vaarattomia. Jos sääriin kuitenkin ilmestyy nokkosihottumaa urheilun myötä, voi kyseessä olla eräänlainen allerginen reaktio. Mikäli oireisiin liittyy myös vatsakramppeja, kasvojen ja kielen turpoamista ja hengitysvaikeuksia, hakeudu välittömästi lääkäriin.

Opettele oikea juoksutekniikka – katso video!

Lue myös:

    Uusimmat