Mikko Keskinarkaus päätti lopettaa uransa

Yhdistetyn hiihtäjä Mikko Keskinarkaus, 23, on lopettanut uransa. Lahden hiihtoseuraa edustanut Keskinarkaus sijoittui päättyneellä kaudella maailmancupissa 39:nneksi. Keskinarkaus kuului myös Suomen MM-kisajoukkueeseen, muttei päässyt kilpailemaan.

Uransa parhaalla kaudella 2001-2002 Keskinarkaus oli maailmancupin 15:s ja ylsi parhaimmillaan osakilpailussa kaksi kertaa viidenneksi. Salt Lake Cityn olympialaisissa Keskinarkaus sijoittui sprintissä 23:nneksi ja normaalikilpailussa 28:nneksi.
- Olin miettinyt lopettamista jo pari vuotta. Edellisellä kaudella meni hyvin, joten oli intoa jatkaa. Viime vuosi ei mennyt hyvin, eikä ole enää motivaatiota. Taloudellisetkin syyt osaltaan vaikuttivat, Keskinarkaus kertoi.

Keskinarkauksen tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu opiskelu, hän on hakenut opiskelemaan muun muassa liikunta-alaa. Valmentajaksi Keskinarkaus ei ainakaan tuoreeltaan aikonut ryhtyä.
- En ole ainakaan vielä ajatellut. Mutta ei se ole mahdoton ajatus, Keskinarkaus miettii.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat