Onko jalkapallon Euroopan suurseuroilla tarkoituskaan nostaa omia junioreitaan edustusjoukkueeseen? C Moren futisstudio pohti jättiläisten pelaajapolkua, ja Mikael Forssell kertoi oman tarinansa Chelsean ajoilta.
Paris Saint-Germain on kasvattanut pääkaupungin lähiöistä lukuisia pelaajia maailman huipulle, muttei ole juuri päässyt itse hyötymään näistä. Lopulta monet pelaajat, kuten Kingsley Coman, Tanguy Nianzou, Dan-Axel Zagadou ja Ferland Mendy ovat nousseet parrasvaloihin aivan muissa suurseuroissa.
Mika Väyrynen tietää, miksi suurseurojen kärsivällisyys ei riitä nuorten lupausten nostamiseksi edustusjoukkueeseen.
– Se on ”tulos tai ulos” valmentajalle aika usein. Ja nimenomaan halutaan voittaa se isokorvainen pysti, Champions League, joten ei siinä hirveän kauan katsella omia junioreita, vaikka he olisivat kivoja jätkiä ja omasta kylästä. ”Huippuhyökkääjä sinne, tee sä maali”, Väyrynen tiivistää mentaliteetin.
Toinen C Moren asiantuntija Mikael Forssell on itse kokenut, millaista on olla nuorena lupauksena odottamassa paikkaa jättiläisseuran isoon valokeilaan. Chelsea hankki Forssellin vuonna 1998, kun tämä oli vasta 17-vuotias.
Forssellin alku oli rohkaiseva, mutta hän joutui jatkuvasti vilkuilemaan ympärilleen. Toisella Chelsea-kaudella tuli iso takaisku.
– Sitten ostettiin 10 miljoonalla punnalla, joka oli hirveä summa siihen aikaan, Chris Sutton -niminen hyökkääjä, Forssell kertoo Blackburnin kanssa tehdystä kaupasta, joka pudotti hänet vaihtopenkille odottamaan peliaikaa lainapestien kautta.
– Hän teki yhden maalin sillä kaudella, ja oli hyvä pelaaja, mutta minä mietin, että olisinko itse voinut tehdä yhden maalin, Forssell pohtii.
Videolla Forssell ja Väyrynen keskustelevat Petri Pasasen kanssa suurseurojen juniorimyllyjen ongelmista. Miksi suurseurat hamuavat nuoria kykyjä maailman ääristä, vaikka näistä vain hyvin harvalle on lopulta käyttöä edustuksessa?