Mielenkiintoinen arvio Hollannista: ruotsalainen ex-huippukärki on tyrkyllä Ronald Koemanin apuvalmentajaksi Barcelonaan

Hollantilainen Ronald Koeman on arvioissa ylivoimainen ennakkosuosikki jalkapalloseura Barcelonan edustusjoukkueen uudeksi päävalmentajaksi. Hän on luonteva ehdokas, sillä valmentajana Koeman on päätynyt Hollannin maajoukkueen päävalmentajaksi, ja hänellä on pitkä pelaajatausta myös Barcelonassa.

Hollantilaisjulkaisu Algemeen Dagblad heitti tiistaina keskusteluun yllättävämmän nimen, kun etsitään Koemanille apuvoimia Barcelonan valmennusjohtoon. Algemeen Dagbladin mukaan Ruotsin maajoukkueen entinen huippuhyökkääjä, näyttävän ammattilaisuran pelannut Henrik Larsson on vahva ehdokas Barcelonan valmennusjohtoon.

Larsson, 48, ja Koeman tuntevat toisensa hyvin, sillä kumpikin pelasi 1990-luvulla hollantilaisessa Feyenoordissa. Koeman oli tuolloin jo pelaajauransa ehtoopuolella, Larsson vasta kansainvälisen läpimurtonsa kynnyksellä.

Larssonkin päätyi uransa edetessä pelaamaan Barcelonaan 2004–06 ja oli kannattajien suosikki.

Päävalmentajana Larsson on työskennellyt Ruotsissa Landskronassa, Falkenberg ja Helsingborg, jossa hän teki pelaajana 1990-luvun alussa kansallisen läpimurtonsa.

Barcelona erotti maanantaina päävalmentajansa Quique Setienin. Syynä oli Barcelonan mittapuulla koko kauden heikko menestys, jonka huipensi Mestarien liigan välierässä Bayern Münchenille kärsitty 2–8-murskatappio.

Lue myös:

    Uusimmat