Miehet raahasivat uhrin merenrantaan ja puukottivat kuoliaaksi – hovioikeus piti tuomiot ennallaan

Vaasan hovioikeus on antanut tuomiot alkuvuonna 2018 tapahtuneesta henkirikoksesta, jossa kaksi porilaismiestä puukotti kolmannen kuoliaaksi. Tekijät oli tuomittu aiemmin jo Satakunnan käräjäoikeudessa.

Leif Dimitri Allan Ahlgren (s. 1989) ja Jani Allan Jalmar Blomerus (s. 1972) tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen Meri-Porin Halssinrannassa tammikuussa 2018 tapahtuneesta henkirikoksesta.

Oikeusasiakirjoissa tuomiota perustellaan sillä, että kaksikko on yksissä tuumin tahallaan tappanut uhrinsa. Lisäksi teon katsotaan ollen erityisen raaka ja julma ja myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Tapahtumat olivat alkaneet Blomeruksen asunnolta, jossa uhri ja tekijät olivat olleet nauttimassa alkoholia. Uhrin ja Ahlgrenin välille oli muodostunut tappeluksi yltynyt, joka oltiin aluksi kuitenkin sovittu. Kaikki osapuolet olivat alkoholin vaikutuksen alaisena, uhri kaikkein eniten.

Välienselvittelyn jälkeen tekijät olivat taluttaneet uhrin autoon, jota ajoi kolmas tapahtumiin liittyvä henkilö, vuonna 1990 syntynyt nainen. Porukka oli suunnannut merenrantaan, missä uhri oli raahattu ulos autosta ja häntä puukotettiin yhteensä 25 kertaa.

Asiakirjojen mukaan uhrin välitön kuolinsyy oli pistohaava rintaontelossa.

Tämän lisäksi hovioikeus tuomitsi autoa ajaneen naisen 10 kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen avunannosta törkeään pahoinpitelyyn.

Kolmikon yhteenlasketut vahingonkorvaukset nousevat kymmeniin tuhansiin euroihin.

Tuomio ei ole lainvoimainen.

Lue myös:

    Uusimmat