Mick Schumacherin viikonlopulle vahva alku Macaon klassikkokisassa – isä Michael voitti 28 vuotta sitten

Formulalupaus Mick Schumacher avasi Macaon GP-viikonlopun kärkajalla torstain harjoituksissa.

Formula 3 -luokan mestaruuden tänä vuonna voittanut Schumacher iski ainoalla nopealla kierroksellaan 0,3 sekunnin eron GP3-kuski Callum Illottiin.

Kolmas oli tuore Red Bull -kiinnitys Juri Vips, joka piti pitkään kärkiaikaa hallussaan ennen Schumacherin ja Illottin hyökkäystä. Viime vuoden voittaja Dan Ticktum oli neljäs.

Illottin mukaan Schumacher pääsi hyötymään kierrosajassaan siitä, että hän ajoi hetken Prema-kuskin edellä.

– Annoin Schumacherille vetoapua, joten hän oli vähän onnekas poika siinä, Illott kertoi Motorsport.comin mukaan.

Macaon GP ajetaan sunnuntaina. Mick Schumacherin isä Michael Schumacher voitti kisan vuonna 1990 ennen Mika Saloa. Tuolloin Mika Häkkinen kiri paalupaikalle, mutta keskeytti aivan kisan lopussa osuttuaan ohitusyrityksessä yhteen saksalaisen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat