Meteorologi teki karttaharjoituksen vuosisadan lopun lämpötiloilla: ”Pelottavaa, ahdistavaa ja aivan liian punaista Suomelle”

Kanadassa on viime päivät kärvistelty ennätyksellisten helteiden kanssa. Maan vanha lämpöennätys rikkoutui peräti 4,6 asteella. Forecan meteorologi Markus Mäntykannas arvioi, että 50 lämpöasteen rikkoutuminen manner-Euroopassa on vain ajan kysymys.

Mäntykannas kirjoittaa Forecan blogissa, että ilmastonmuutoksen myötä Suomessakin kesät lämpenevät noin 2,2 astetta vuosisadan loppua kohden. Näin siis siinä tapauksessa, että lämpeneminen saadaan rajattua 1,5 asteeseen Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti.

Juuri päättynyt kesäkuu oli Suomessa mittaushistoria kuumin. Mäntykannas pitää mahdollisena, että suursääkuviot, kuten pitkään paikallaan pysyvät sulkukorkeapaineet, jämähtävät kesäisin Suomen päälle yhä pidemmiksi ajoiksi. Vuosisadan edetessä luonto voi päästä kuivumaan ennennäkemättömällä tavalla, joka lisää suurten maastopalojen mahdollisuutta.

– Pitkäkestoisten lämpöputkien kääntöpuolena joudumme sietämään myös ennennäkemätöntä kuivuutta. Samantyyppinen säätilanne voi jatkua vastaisuudessa yhä pidempään, mikä voi tulla suomalaisille yllätyksenä, Mäntykannas kirjoittaa.

Kanadan helleaalto huolestuttava

Kanadan helleaaltoa meteorologi pitää pysäyttävänä ja huolestuttavana. Maan uusi lämpöennätys on nyt 49,6 astetta, mikä on peräti 4,6 astetta enemmän kuin aiempi ennätys.

– Jos joku olisi minulle aiemmin kertonut, että leveyspiirillä 50 tullaan mittaamaan lähes 50 asteen lämpötiloja, olisin lähinnä pudistellut päätäni. Niin uskomattomalta ajatus kuulostaa.

Suomessa 50 lämpöasteen rajaa ei sentään hätyytellä, mutta manner-Euroopassa se voi olla vain ajan kysymys. 40 asteen raja tullaan kuitenkin Suomessa rikkomaan tämän vuosisadan aikana, Mäntykannaksen mukaan ehkä aiemmin kuin luullaankaan. Nykyinen lämpöennätys on vuodelta 2010, jolloin Liperissä mitattiin 37,2 astetta.

Meteorologi kertoo myös piirtäneensä kokeilumielessä sääkartan, jossa Suomessa on 40 asteen lämpötiloja.  

– Pelottavaa, ahdistavaa. Aivan liian punaista Suomelle. Toivottavasti tämä jäi vain harjoitukseksi, Mäntykannas kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat