Mestiksen hallitsevan mestarijoukkue Kouvolan KooKoon valmentajaksi on palkattu Petri Mattila. Hänen apuvalmentajinaan toimivat Jukka Kuusivuori ja maalivahtivalmentaja Petri Levänen.
44-vuotias Mattila on valmentanut kolme edellistä kautta Mestiksessä Kajaanin Hokkia. Hän oli KooKoon apuvalmentajana kaudella 2010-11.
– Kahden ja puolen vuoden matka päättyi tänä keväänä parhaalla mahdollisella tavalla ja nyt on uuden tarinan vuoro. ”Pete” tunnetaan kyvystään repiä joukkueesta joka ilta irti maksimitulos, KooKoon toiminnanjohtaja Sakari Välimaa kommentoi.
Hokista saapuu myös Mattilan aisapari, 33-vuotias Kuusivuori. 44-vuotias Levänen jatkaa maalivahtivalmentajana. Sekä Mattilan että Kuusivuoren sopimukset ovat kestoltaan 1+2-vuotisia ja Leväsen yksivuotinen.
– Järjestely takaa sen, että meillä on vuosi aikaa tutustua ja varmistua siitä, että kelkka kulkee oikeaa mäkeä, Välimaa perustelee.