Merikukka Forsius Annassa: Ero tuli raskauden aikana

Kansanedustaja Merikukka Forsius kertoo Anna-lehdessä eronsa taustoista.

Forsiuksella on viisivuotias Dan-poika liikemies Hjallis Harkimon kanssa, sekä kaksivuotias Jim Keravan kaupunginjohtajan Petri Härkösen kanssa. Hän ei ole aiemmin juuri pukahtanut julkisuudessa suhteestaan Härköseen.

– Jimin isän, Petrin kanssa olin kihloissa. Olimme puhuneet, että lapsi on tervetullut. Mutta elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan: suhde kariutui jo ennen kuin Jim ehti syntyä, Forsius kertoo Annassa.

Harkimostakin hän erosi, kun Dan oli alle vuoden ikäinen.

– Siihen en usko, että liittoa kannattaisi jatkaa lapsen takia. Eihän sen tarvitse olla kuin äänenpaino tai -sävy, niin pienikin lapsi tajuaa, että nyt ei ole isän ja äidin välillä kaikki kunnossa, hän sanoo haastattelussa.

Danista Forsiuksella ja Harkimolla on toimiva yhteishuoltajuus. Jim tapaa isäänsä, mutta ei ole vielä ollut hänen luonaan yökylässä.

Lähde: Anna

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat