Mercedes-pomo varoitteli Ferraria kohahduttaneesta tallikäskystä – hiveli samalla Valtteri Bottaksen egoa

Ferrari liikkuu vaarallisilla ja arveluttavilla vesillä käyttäessään tallimääräyksiä näin aikaisessa vaiheessa F1-kautta, arvioi pääkilpailija Mercedeksen tallipomo Toto Wolff.

Italialaistalli turvautui tallimääräykseen Kiinan GP:ssä, kun se komensi Charles Leclerciä päästämään Sebastian Vettelin ohitseen. Kakkoskuskin asemaan jo kauden alla heitetty Leclerc ohitti tallitoverinsa startissa, ja vastusteli vahvasti saadessaan käskyn. 

Vettel ei päässytkään karkuun Leclerciltä, minkä lisäksi saksalaiskuski lukitsi renkaitaan useaan otteeseen jarrutuksissa. Lisäksi Ferrari epäonnistui monacolaisen kisataktiikan kanssa, ja Red Bullin Max Verstappenkin ohitti tämän. 

Mercedeskin käytti tallimääräystä viime kaudella, kun Lewis Hamilton taisteli mestaruudesta Vettelin kanssa, ja Valtteri Bottas oli jo menettänyt tittelimahdollisuutensa. Toto Wolffin mukaan on kuitenkin vaarallista käyttää määräyksiä näin aikaisessa vaiheessa kautta. 

– Tilanne on hankala, sillä talli haluaa nopeamman auton saalistavan vastustajia. Sebastian sanoi, että hänellä oli nopeampi auto tuossa vaiheessa, joten he vaihtoivat järjestystä. Tavallaan ymmärrän tämän, mutta kun tämä aloitetaan, tilanteesta tulee hankalampi. Talli avaa matopurkin tällaisella ennakkotapauksella, ja kohta kuljettaja saattaa ilmoittaa jokaisessa kisassa, että hän on nopeampi kuin edellä ajava tallitoveri, Wolff kommentoi.

Wolffilta irtoaa kuitenkin myös sympatiaa vaikeassa tilanteessa painivalle Ferrarille.

– Olemme olleet samassa tilanteessa Nicon (Rosberg) ja Lewisin sekä Valtterin ja Lewisin kanssa. Meilläkin oli tänään tilanne, jossa he (Bottas ja Hamilton) taistelivat kovasti, mikä olisi saattanut johtaa keskeytyksiin. Joten Ferrari ei ole ongelman kanssa yksin. Jokaisella tallilla, jolla on kaksi alfakuljettajaa, on tämä pulma, Wolff päättää. 

Wolff kutsui Bottasta harkitsemattomasti siipimieheksi viime kesän Unkarin GP:n jälkeen, mikä ei maistunut Bottakselle. Suomalaistähti onkin osoittanut alkukaudella, että alfakuski-puheille on pontta, sillä hän on taistellut rinta rinnan Hamiltonin kanssa. 

Hamilton voitti Kiinassa ja johtaa MM-sarjaa kuuden pisteen erolla Bottakseen. 

Lähde: gpfans.com

Lue myös:

    Uusimmat