USA 2003. Ohjaus: Clint Eastwood. Käsikirjoitus: Brian Helgeland, Dennis Lehanen romaanin pohjalta. Tuotanto: Clint Eastwood, Bruce Berman. Kuvaus: Tom Stern. Leikkaus: Joel Cox. Pääosissa: Sean Penn, Tim Robbins, Kevin Bacon, Marcia Gay Harden, Laurence Fishburne, Laura Linney. Kesto: 140 min.
Viime vuosina uuttera veteraani Clint Eastwood on todistanut kykynsä sekä terävien ja koskettavien että kliseisten ja tympeiden elokuvien ohjaajana. Esimerkkejä ensimmäisistä olivat oiva yhteiskunnallinen trilleri Pahin rikos (1999) ja lupsakka avaruuskomedia Space Cowboys (2000), ja jälkimmäisistä puolestaan älytön sarjamurhasotku Verivelka (2002). Näissä kaikissa Eastwood näytteli itse, mutta on 24. ohjauksessaan antanut areenan kolmelle todelliselle laatunäyttelijälle: Sean Pennille, Tim Robbinsille ja Kevin Baconille.
Menneisyyden ote alkaa lapsuudesta, pienestä joenrantakaupungista missä kolmen toveruksen elämä saa ikuisen tahran, kun yksi heistä joutuu hyväksikäyttäjien kidnappaamaksi. Traumaattinen tapaus jäytää isäksi tullutta Davea (Robbins) yhä keski-iässä, mutta se on leimannut myös kahden muun, vankilassa istuneen tappelupukarin Jimmyn (Penn) ja poliisietsiväksi päätyneen Seanin (Bacon) olemista. Kolmen erilaisen miehen kohtalot kietoutuvat jälleen yhteen, kun Jimmyn vanhin tytär surmataan raa'asti: Jimmy hakee kostoa, Sean tutkii tapausta ja Dave on yksi pääepäillyistä.
Enemmän kuin perinteinen murhatrilleri Menneisyyden ote on inhimillinen draama ja shakespearelainen tragedia. Sen sijaan että pohtisi "kuka sen teki?" elokuva keskittyy tragedian syihin ja seurauksiin, isiltä pojille periytyvään taakkaan, syyllisyyden ja syyttömyyden moninaiseen olemukseen. Teemojaan Eastwood tarkastelee ymmärtäen ja vailla paatosta. Parhaiten L.A. Confidentialin käsikirjoituksesta muistettava Brian Helgeland kuljettaa tarinaa kauniisti, piinaavaa jännitystä koko ajan kasvattaen. Syyttävät sormet osoittavat moneen suuntaan, eikä menneisyys päästä ketään otteestaan - vaan miten aikaa sitten alkanut lumipalloefekti oikein päättyy?
Sympaattisinta Eastwoodin vanhanaikaisessa elokuvassa on, että sen viehätys ei perustu nopeisiin leikkauksiin tai näyttäviin tehosteisiin - vaan todellisiin, tunteviin ja hengittäviin ihmisiin. Me ymmärrämme näiden miesten ja vaimojen vihan, pelon, rakkauden ja katkeruuden. Heidän luonteensa ja elämäntilanteensa piirtyvät eteemme rauhallisin, oivaltavin vedoin. Kaikki henkilöhahmot, myös naisten sivuosat, on tarkkaan ja antaumuksella rakennettu, ja heidän välisensä hienovireiset jännitteet ja salatut yhteydet välitetty uskottavasti.
Menneisyyden ote onkin korostuneesti näyttelijöiden elokuva. Kauttaaltaan loistavista suorituksista nousee kolme ylitse muiden. Sean Penn väkivaltaan taipuvaisena ja läheistensä kuolemaa raivoisasti surevana Jimmynä tekee aivan sietämättömän hienoa työtä. Jälkeen ei jää pehmeäkasvoinen Tim Robbins hyväksikäytetyn Daven hahmossa, joka lapsuudenkokemustensa jälkeen kulkee maailmassa kuin jatkuvassa painajaisunessa tai kuin elävä kuollut. Vasta viime vuosina kukkaansa puhjennut Marcia Gay Harden (Oscar 2001 elokuvasta Pollock) on vereslihaisen vakuuttava Daven omistautuvana vaimona, jonka vähä vähältä kasvavat epäilykset ja pelko saavat lopulta miltei hajoamispisteeseen.
Tällaisten näyttelijöiden harteilla 140-minuuttinen järkälekin pitää mielenkiinnon yllä - ainakin melkein. Kunpa se vielä olisi jättänyt jotakin katsojan päättelykyvyn varaan: nyt juoneen mahtuu myös jenkkiyleisölle suunnattua, turhaa selitystä.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: Sandrew Metronome