Meikkitaiteilija Mailis Penttilä opastaa: Opi huulimeikki alle minuutissa!

Kaksivärinen meikki saa aikaan sen, että huulet näyttävät näin muhkeammilta.

Vaivaako sinuakin krooninen nykyihmisen kiire? Aikaa ei ole paljon, mutta silti tekisi mieli räväyttää jotenkin? Tämä huulimeikki on vastaus ongelmiisi, sillä sen tekemisen opetteleminen vie alle minuutin. Huulia ei tarvitse edes pohjustaa ennen meikkaamista!

– Itse olen tullut siihen tulokseen, että varsinkin nuorella puna pysyy todella hyvin, ei se lähde pakenemaan. Vanhemmalla (iällä) voi olla ongelma, että puna lähtee pakoon juonteita pitkin. Silloin suosittelen pohjustusta, meikkitaiteilija, Miss Helsinki -finalisti ja Koko Suomi leipoo -ohjelmasta tuttu Mailis Penttilä sanoo.

– Tässä meikissä huuliin tulee vadelman sävyistä rajauskynää, niin, että huulen ulkonurkat väritetään tummemmalla kynällä, ja huulen yläkeskiosa väritetään vaaleammalla sävyllä.

Kaksivärinen meikki saa aikaan sen, että huulet näyttävät näin muhkeammilta. Värien välillä ei kuitenkaan saa näkyä rajaa.

Vähemmälläkin pääsee alkuun: kotiin kannattaa hankkia oman huulen sävyinen kynä, sekä yksi kaunis, punainen sävy. Niillä pääsee jo pitkälle. 

Huulet voi jättää rajauskynällä maalatuiksi ja mattapintaisiksi, tai sipaista päälle huulikiillettä. Sen voi levittää siveltimellä, tai suoraan kiiltoputkilosta. Varsinkin kesällä meikin kanssa voi olla kokeileva ja leikkisä.

– Huulissa käytän välillä ihan kirkkaanpinkkiä tai jopa neonpinkkiä, tai tummaa luumua, mutta silloin silmissä ei ole meikkiä paljon ollenkaan, Penttilä vinkkaa.

Kaipaatko kokonaisvaltaista meikkiohjetta? Katso myös:


Lue myös:

    Uusimmat