Mato Valtonen selvisi velkahelvetistä: Kulut jopa 16 000 markkaa kuussa
Studio55.fi -lähetyksessä vieraillut Mato Valtonen kertoo, miten hän on päässyt ylös elämänsä pahimmista aallonpohjista.
Muun muassa muusikkona, näyttelijänä, yrittäjänä ja luennoitsijana tutuksi tulleen Mato Valtosen elämään on kuulunut niin huimia onnistumisia kuin suuria vastoinkäymisiä. Valtonen kertoo haastattelussa siitä, kuinka ajautui jättimäisiin velkoihin ollessaan Sleepy Sleepers -yhtyeen jäsen.
– Verottaja laittoi tällaisen harkintaveron sleeppareille, ja siitä jouduttiin aikamoiseen kuseen, siitä se lähti. Sitten tapahtui pari tällaista onnetonta juttua, että jotkut bisnekset menivät vähän perseelleen vielä siinä sivussa, Valtonen kertoo.
Valtosen velkasumma kasvoi huimaksi ja myös velan kulut olivat suuret.
– Oli siellä velkaa joku miljoona markkaa parhaimmillaan. Ja sitten olivat ne korot, jotka pomppasivat siinä laman aikana aika korkealle. Ei ollut mitään vastinetta sille lainalle, mitään omaisuutta. Ja oli 16 000-17 000 velan kulut kuukaudessa.
Valtonen sai kuitenkin lopulta kaikki velkansa maksettua. Bändielämä auttoi miestä jaksamaan.
– Masennusta tietty auttoi aika paljon se, että kun päivällä ulosottomies koputtelee olkapäälle, illalla meni keikalle, ja siellä 2000 ihmistä huutaa täysillä ja hurraa. Niin totta kai se kannusti.
Valtosen elämä muuttui lapsien saannin jälkeen. Tässä vaiheessa hän päätti myös saada järjestelmällisesti lyhennettyä lainojaan.
– Sitä mietti, että tässä on pakko alkaa hoitaa tätä tilannetta oikein systemaattisesti, ei voi elää perheessä niin, että on tolkuttomat velat päällä kokoajan, Valtonen sanoo.
Millainen on tarina Mato-lempinimen takana ja mitä mieltä Mato on nykyisestä hallituksesta? Katso Valtosen haastattelu kokonaan!
Uusimmat
-
07:02
Veikkausliigaseura pelastautui täpärästi syksyllä, vapaapudotus jatkuu edelleen – näin seurapomo vastaa
-
06:44
Supertähti jatkoi huippuvirettään – Denver vei ensimmäisen NBA-finaalin
-
06:29
Joakim Kemell säkenöi Pohjois-Amerikassa – 19-vuotias nuorukainen hienossa maalivireessä
-
06:29
Senaatti hyväksyi Yhdysvaltain velkakaton nostamista koskevan sopimuksen
-
06:29
Miksi viherkasvin lehdet ruskettuvat? Floristi kertoo
-
06:20
Kun erityisoppilas Sarband Rashed sai ylioppilaskokeiden tulokset, hän alkoi itkeä: "Jes mä valmistun!"
-
06:11
Historiallinen käänne pääkaupunkiseudulla: omistusasuminen maksaa jo yhtä paljon kuin vuokraaminen – tämä on ratkaiseva korkoraja
-
06:02
Tapparan tähtipelaaja pitää SM-liigan ratkaisua katastrofina – tykittää suoraa puhetta MTV Urheilulle: "Siellä on liian monta suojatyöpaikkaa"
-
05:53
Pirkanmaalaista miestä syytetään kymmeniin alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikoksista – käräjäoikeus antaa tuomion
-
05:49
Vuokralaisen sopimus irtisanottiin ja kohta alakertaan tulvi vettä – vuokranantajaa odotti hämmentävä näky
-
05:33
Sveitsin parlamentin alahuone torppasi sveitsiläisvalmisteisten aseiden toimittamisen Ukrainalle – MTV seuraa sotaa
-
05:32
Kolmekymppinen Tania esiintyi rescue-koirien pelastajana, sitten karut epäilyt paljastuivat – etsintäkuulutettu koko Euroopassa
-
23:43
Presidentti Biden kaatui ilmavoimien valmistujaisseremoniassa
-
23:26
Yksi ihminen kuoli henkilöauton ja raskaan ajoneuvon kolarissa Parikkalassa
-
23:14
Stoltenberg: Putin teki virheen aliarvioidessaan Ukrainaa ja Natoa – MTV seurasi sotaa
-
22:56
Alkoholin vaikutus ajokykyyn ei ole selvää kaikille – osalla kammottava virhekäsitys
-
22:53
Mika Tommola tutustui purjekoululaiva USCGC Eagleen – "Onko tämä laivan keula vai pyrstö"
-
22:03
Cristal Snow on ollut sinkkuna 19 vuotta: "Olen vuosi vuodelta sulkeutunut enemmän"
-
21:40
Oppilaat löysivät koulun ympäristöstä sodanaikaisen ammuksen Hangossa – Luokanopettaja Jessica: "Hän tuli iloisesti huutaen..."
-
21:39
Yhdysvaltojen ulkoministeri Blinken saapui Suomeen – tapaa perjantaina Haaviston ja Marinin
-
Lataa lisää