Kodin turvaamisessa loman ajaksi kannattaa luottaa maalaisjärkeen Suomalaiset luottaisivat julkisuudenhenkilöistä eniten nyrkkeilijä Eva Wahlströmiin kotinsa turvaamisessa loma-aikana – tätä mieltä oli lähes 20 prosenttia suomalaisista kyselyssä, jossa selvitettiin kenet vastaajat valitsisivat vartioimaan omaa kotiaan.
Vastaajilla oli vaihtoehtoina eri julkisuudenhenkilöitä urheilu- ja viihdemaailmasta aina fiktiivisiin Angry Birds -hahmoihin, ja Eva Wahlstömiin luotetaaan eniten koko maassa. Wahlström on luotettavin kodin vahti myös siksi, että hän pitäisi kodin siistinä ja pysyisi erossa asukkaiden henkilökohtaisista tavaroista.
Kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista touko-kesäkuussa 2012. Kyselyn teetätti Securitas Direct Oy
Toiseksi suosituin kodinturvaaja Itä-Suomessa oli Salatut Elämä -tähti Seppo Taalasmaa, Länsi-Suomessa kestopoliitikko Paavo Väyrynen ja muualla maassa Angry Birds -hahmot. Lapsiperheet jättäisivät kotinsa turvaamisen myös selostaja Antero Mertarannan tai räppäri Elastisen vastuulle. Martina Aitolehden tai Matti Nykäsen vastuulle omaa kotia ei uskallettaisi jättää.
Tutkimuksessa kysyttiin myös kenet suomalaiset haluaisivat naapurikseen julkisuudenhenkilöistä. Suosituin naapuri on Elastinen. Vastaajat asuisivat Elastisen naapurissa mieluummin kuin Martina Aitolehden tai kiinteistökuningatar Kaisan.
Vinkkejä kodin turvaamiseksi loman aikana:
1.Sosiaalinen media. Älä kerro julkisesti Facebookissa tai Twitterissä lomasuunnitelmiasi.
