USA, 1998. Ohjaus: Bryan Singer. Käsikirjoitus: Brandon Boyce. Perustuu Stephen Kingin romaaniin. Kuvaus: Newton Thomas Sigel. Leikkaus: John Ottman. Tuotanto: Jane Hamsher, Don Murphy, Bryan Singer. Pääosissa: Brad Renfro, Ian McKellen, David Schwimmer. Kesto: 118 min.
Natsismi valtaa tällä viikolla valkokankaat kahdella hyvin erilaisella tulkinnalla. Dianaan tulee Jan Troellin komea, äärimmäisen traaginen kuvaus norjalaisen kirjailijan Knut Hamsunin natsivuosista. Bryan Singer on puolestaan vääntänyt natsismista nuorisolle suunnattua toiminnallista kauhua. Stephen Kingin romaaneista on tehty läjäpäin tasoltaan hyvin vaihtelevia elokuvia. Singerin Mallioppilas jää yhdeksi nopeasti unohtuvaksi filmatisoinniksi.
Mallioppilas kertoo koulussa menestyvästä Todd Bowdenista, joka innostuu koulun historian tunneilla kerrotuista keskitysleiritarinoista. Hän alkaa epäillä lähistöllä asuvaa vanhaa miestä natsirikolliseksi ja ryhtyy kiristämään tätä. Palkaksi vaikenemisestaan Todd vaatii saada kuulla tarinoita, joista koulun historian tunneilla vaietaan. Toddin onnistuu ensin alistaa juutalaisten kiduttaja uhrikseen, mutta uhrin ja kiduttajan, vahvan ja heikon osat, vaihtuvat matkan varrella alinomaa.
On sääli, että Stephen Kingin tarinan hyvät ainekset on hukattu liioiteltuihin henkilöhahmoihin ja tapahtumien liian hätäiseen kehittelyyn. Kumpikaan valtapelin osapuoli ei ole vähääkään miellyttävä tai edes kovin kiinnostava. Vanha mies muuttuu lähes hetkessä leppoisasta vanhuksesta hirviömäiseksi, kidutusta janoavaksi natsiksi. Jos elokuvaan on uskomista, natsismi on lähinnä henkilökohtainen kutsumus, johon ei tarvita joukkojen voimaa, aatetta tai muutakaan taustaa. Riittää, kun on halu tehdä toisille pahaa.
Aivan toisenlaiseen ja huomattavasti jännittävämpään natsiaiheen käsittelyyn ylsi aikanaan Soittorasia, jossa tutkittiin, pohdittiin ja kiisteltiin mukavaan vanhukseen kohdistuneiden natsisyytösten todenperäisyyttä. Kiinnostavaa elokuvassa oli tapahtumien maltillinen kehittely ja jännitteiden punominen. Myös syytetyn luonnekuva oli monitahoinen, vaikeasti avautuva ja inhimillisellä tavalla ristiriitainen. Mallioppilaassa kaikki menee överiksi vauhdilla. Elokuvan ylilyönnit puhuvat tietysti nuorten katsojien kosiskelusta, mutta tarinan kannalta se on ollut epäonnekas ratkaisu. |
Juonen kannalta enemmän täi vähemmän merkittävät sivuhenkilöt jäävät kasvottomiksi. Esimerkiksi David Schwimmerin esittämä opinto-ohjaaja on suorastaan lapsellisen herkkäuskoinen röyhkeän oppilaan edessä; hän ajautuu myös liian helposti kauhukakaran kiristysansaan. Opinto-ohjaajan rooli olisi ollut helppo käsikirjoittaa paljon mehukkaammaksi ja syvemmäksi. Nyt mies on vain pirullisen kakaran manipuloima säälittävä ressukka. Kyllä Mallioppilaan ihan sujuvasti jaksaa katsoa läpi, mutta erityisen innostavaa vaikutusta se ei jälkeensä jätä.