Suomen mäkihyppymaajoukkueessa oli viime kauden lopussa eripuraa, kun Harri Olli lausui julkisuudessa, että päävalmentaja Tommi Nikusen toiminnassa olisi parannettavaa. Olli kertoi lisäksi, että suomalaishyppääjät olisivat olleet jopa jättämässä kilpailuja sikseen hyppyvälineiden surkeuden vuoksi.
Nikusen mukaan asiat on puitu onnistuneesti läpi.
- Kyllä ilmapiiri on tällä hetkellä erittäin hyvä. Ne asiat, jotka otettiin viime kaudella esiin, kuuluvat huippu-urheiluun ja huipputuloksen tekemiseen. Niitä asioita on käyty läpi siinä ainoassa oikeassa foorumissa, jossa niitä kuuluukin käydä, eli joukkueen kesken. Asia on loppuunkäsitelty, Nikunen sanoi.
(MTV3)