Mainos

Maajussille morsian -ohjelmaan osallistunut Katri jakaa koskettavan rakkaustarinansa: "Sillä matkalla olen edelleen"

3:25

Maajussille morsian -ohjelmassa vuonna 2008 nähty Katri löysi elämänsä rakkauden yllättäen ennen ohjelman kuvauksia.

VIDEO: Maajussit kautta aikojen lähtivät perinteiselle risteilylle

Vuonna 2008 Maajussille morsian -ohjelmaan osallistui Katri, joka oli mukana maajussi-Janin morsianehdokkaana. Katri pääsi mukaan pidemmille treffeille, muttei farmiviikolle. 

MTV tapasi Katrin keväällä maajussiristeilyllä. Katrin mukaan ohjelmasta putoaminen ei häntä liiemmin haitannut, sillä elämä oli johdattanut hänet tulevan miehensä ja lapsensa isän luokse juuri ennen Naantalin treffiviikonloppua. 

Katri kertoo lähteneensä eräänä iltana pitkän työpäivän jälkeen kotinsa lähellä olleeseen baariin laulamaan karaokea. Hän kertoo vaiheilleensa lähdön kanssa pitkään, mutta päätti lopulta piipahtaa ravintolassa. Hän pääsi paikalle, lauloi muutaman kappaleen ja istui baaritiskillä, kun entuudestaan tuntematon mies lähestyi häntä. 

– Mies tuli kysymään minulta, että lähdetkö laulamaan duettoa. Vastasin, että mikä ettei, jos löydämme sopivan kappaleen. Sitten mietimme pitkään sitä biisiä ja kumpikaan ei osannut sitä, mitä toinen ehdotti. 

Aikansa pohdittuaan kaksikko löysi kummallekin sopivan kappaleen, mutta oli jo niin myöhä, etteivät he enää ehtineet laulamaan. Mies saattoi Katrin kotitalonsa parkkipaikalle, johon he jäivät juttelemaan pitkäksi aikaa. 

Keskustelun lomassa Katri kävi hakemassa koiransa pihalle ja kertoo sen alkaneen heiluttaa häntäänsä sekä haukkua miehelle. 

– Mieheni on nauranut, että koira teki häneen vaikutuksen, se sai hänet pauloihinsa, Katri muistelee. 

Yhteisellä matkalla edelleen

Kaksikko jutteli parkkipaikalla pitkälle sarastavaan aamuun asti. Mies lähti lopulta juna-asemaa kohti ja antoi Katrille numeronsa. 

Ennen tapaamistaan miehen kanssa Katri oli luvannut lähteä Naantaliin Maajussille morsian -ohjelman kuvauksiin. Hän piti lupauksensa, meni kuvauksiin, mutta ei päässyt jatkoon. Kun Katri oli lähdössä kuvauksista, häneltä kysyttiin, mitä hän aikoo seuraavaksi. 

– Sanoin, että ajan täältä kotiin ja huomenna menen töihin ja kohti uusia tuulia. Sen jälkeen menin saman laukun kanssa tämän miehen luokse ja sillä matkalla olen edelleen. 

Pari on onnellisesti yhdessä ja heillä on vuonna 2010 syntynyt tytär. Vaikka Katri löysi rakkauden yllättäen ohjelman ulkopuolelta, hän kertoo kuitenkin muistelevansa aikaa ohjelmassa hyvillä mielin. 

– Näitä on mukavaa muistella keinutuolissa sitten. 

Maajussille morsian MTV3-kanavalla syksyllä 2018!

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.