Maahanmuuttovirasto: Suomessa ennätysmäärä ihmiskaupan uhreja, valtaosa pakkotyöhön joutuneita

5:28
Suomessa ilmenee eniten työhön liittyvää ihmiskauppaa: Tällaisesta ilmiöstä on kyse

Yhä useampi on joutunut ihmiskaupan uhriksi Suomessa, arvioi Maahanmuuttovirasto.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmään ohjautui viime vuoden aikana ennätysmäärä ihmisiä, joiden arvioidaan joutuneen ihmiskaupan uhriksi Suomessa. Tällaisia ihmisiä otettiin auttamisjärjestelmän asiakkaaksi yhteensä 123.

Suomessa hyväksikäytettyjen uusien asiakkaiden määrä on merkittävästi suurempi kuin aiempina vuosina, Maahanmuuttovirasto kertoo. Vuonna 2019 Suomessa ihmiskaupan uhriksi joutuneita otettiin asiakkaaksi 70 ihmistä ja 52 ihmistä vuonna 2018.

Vuosien ajan ulkomailla hyväksikäytön uhriksi joutuneiden osuus uusista asiakkaista on ollut reilusti yli puolet. Viime vuonna heitä oli hieman alle puolet, 121 ihmistä.

Maahanmuuttoviraston mukaan apua on voitua hakea viime vuoden aikana tapahtuneeseen hyväksikäyttöön mutta myös vuosia sitten tapahtuneisiin kokemuksiin.

Ihmiskaupan uhrien auttamisjärjestelmä on osa Maahanmuuttovirastoa ja toimii sisäministeriön alaisuudessa. Se on toiminut vuodesta 2006 asti.

Auttamisjärjestelmän tehtävänä on auttaa ihmiskaupan uhriksi joutuneita ihmisiä, heidän alaikäisiä lapsiaan sekä ihmiskaupparikoksen tutkinnassa avustavia henkilöitä.

Uusista asiakkaista 11 joutunut uhriksi alaikäisenä

Valtaosa eli 78 asiakasta on Suomessa pakkotyöhön joutuneita ihmisiä. Pakkotyöhön viittaaviin olosuhteisiin on jouduttu erityisesti siivous-, ravintola- ja rakennusalalla, maatalouden kausityössä sekä yksityisen henkilön kotiapulaisena.

Uusista asiakkaista 15 on joutunut Suomessa seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvän ihmiskaupan, erityisesti prostituutioon painostamisen tai pakottamisen uhriksi. 23 uuden asiakkaan arvioitiin olleen pakkoavioliittoon viittaavissa olosuhteissa Suomessa.

Lisäksi viittä asiakasta oli käytetty hyväksi rikollisessa toiminnassa ja kaksi oli joutunut niin kutsutun benefit fraud -ihmiskaupan uhriksi. Benefit fraud -ihmiskaupassa uhri alistetaan ihmisarvoa loukkaaviin olosuhteisiin, esimerkiksi äärimmäiseen köyhyyteen, jotta hyväksikäyttäjä voi ottaa itselleen uhrille maksettavat tuet.

Uusista asiakkaista 11 on arvioitu joutuneen uhriksi alaikäisenä. Kymmenessä tapauksessa uhri on kuitenkin hakeutunut auttamisjärjestelmään vasta tultuaan täysi-ikäiseksi. Alaikäisten hyväksikäyttö Suomessa on liittynyt prostituutioon painostamiseen, pakkotyöhön ja pakkoavioliittoon.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja