Luraus rommia – viikonlopun syntiset herkut

Viikonloppuna saa ja pitää herkutella. Kokeile perinteisen juustokakun sijaan rommilla maustettua versiota tai terästä suussa sulava suklaamousse konjakilla.

Rommirusinajuustokakku

Voisilmäpeliä-bloginEeva Kolu keksi yhdistää hetken rommirusinahimon pitkäaikaiseen rakkauteen – juustokakkuun. Tästä tuloksena syntyi täydellisen kuohkea rommirusinajuustokakku.

1 ½ dl rusinoita
1 dl tummaa rommia
150 g keksejä (esim. digestive)
75 g voita
4 liivatelehteä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 ½ dl sokeria
1 tl vaniljauutetta tai -sokeria
2 tl raastettua sitruunankuorta
2 dl vispikermaa
2 rkl kiehuvaa vettä (tai rommia/sitruunamehua)

Laita rusinat marinoitumaan rommiin jo mielellään edellisenä iltana tai ainakin 5 tuntia ennen kakun tekoa.

Hienonna keksit yleiskoneessa tai käsivoimin. Sulata voi, sekoita keksien kanssa. Painele voi-keksiseos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan ainakin 5 minuutiksi.

Vatkaa tuorejuusto ja sokeri pehmeäksi ja sileäksi. Lisää joukkoon sitruunankuori sekä rommirusinat.

Vatkaa toisessa astiassa kerma kuohkeaksi vaahdoksi.

Puristele liivatelehdistä vesi pois. Laita kippoon 2 rkl kiehuvaa vettä (tai rommia/sitruunamehua) sekä liivatelehdet ja sekoita kunnes liivatteet ovat liuenneet nesteeseen.

Kaada ohuena nauhana tuorejuustoseoksen sekaan ja sekoita huolellisesti. Lisää joukkoon kermavaahto, sekoita hyvin.

Kaada seos keksipohjan päälle ja anna hyytyä jääkaapissa (tai näillä leveysasteilla ulkona) kelmulla peitettynä ainakin 4 tuntia.

Kakku on parhaimmillaan, jos teet sen reilusti etukäteen, vaikka jo edellisenä iltana.

Konjakki-suklaamousse

Samettinen suklaamousse on täydellinen jälkiruoka viikonlopun herkutteluun! Konjakki antaa mousselle syvyyttä ja makua.

5-6 henkilölle

1/2 dl konjakkia
4 dl kermaa
1 dl sokeria
200g taloussuklaata

Kaada kattilaan konjakki, kerma ja sokeri. Anna seoksen lämmitä niin, että sokeri sulaa. Lisää joukkoon vielä taloussuklaa. Kun suklaa on sulanut, anna seoksen jäähtyä.

Sillä välin vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää jäähtynyt suklaa-konjakkiseos kermavaahtoon. Sekoita seos varoen ja kaada mousse laseihin. Laita jääkappiin ja anna moussen jähmettyä.

Voit koristella suklaamoussen monella tavalla, esimerkiksi karkeilla, marjoilla, kekseillä ja vaikkapa valkosuklaalla.

Baileys-kakku

Herkullinen baileys-kakku on yksi Elämä makeaksi -blogin herkuista.

– Kakku kannattaa nauttia kaikessa rauhassa ison kullannupun kanssa, kun pienet kullannuput on saatu nukkumaan, Ulla Svensk vinkkaa.

Pohja:
195 g murokeksejä
50 g voita

Täyte:
1 dl Baileys-likööriä
7 liivatelehteä
6 dl vispikermaa
1 prk (250 g) Mascarpone-tuorejuustoa
1½ dl tomusokeria
3 tl vaniljasokeria

Päälle:
1 dl Baileys-likööriä
2 liivatelehteä

Murskaa keksit ja sekoita ne sulatetun voin kanssa, taputtele pohjaseos leivinpaperilla pingotetun irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 5-10 minuutin ajaksi.

Vaahdota kerma, sekoita siihen tuorejuusto ja sokerit.

Kiehauta likööri ja sulata siihen kylmästä vedestä puristetut liivatelehdet.

Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen kokoajan sekoittaen, kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta.

Kun täyte on hyytynyt, kiehauta halutessasi vielä 1 dl likööriä ja lisää siihen 2 liotettua liivatelehteä, kaada täytteen päälle.

Kun pinta on hyytynyt, irrota kakku vuoastaan ja koristele!

Kokeile myös näitä:

MTV3

Kuvat: Voisilmäpeliä, Elämä makeaksi ja MTV3

Lue myös:

    Uusimmat