Luottamus Ruotsin hallitukseen murenee

Mielipidekyselyn mukaan peräti 45 prosenttia ruotsalaisista katsoo, että Perssonin hallitus selviytyy tehtävistään erittäin huonosti tai melko huonosti.

Ruotsalaisten luottamus Göran Perssonin johtamaan hallituksen on hiipumassa. Tänään julkaistun mielipidekyselyn mukaan peräti 45 prosenttia ruotsalaisista katsoo, että Perssonin hallitus selviytyy tehtävistään erittäin huonosti tai melko huonosti.

Näin kehnoja arvosanoja demarihallitus on saanut viimeksi vuoden 1997 keväällä. Tutkimuslaitos Skopin tekemän kyselyn mukaan luottamus hallitukseen on murennut kuukaudessa peräti kuusi prosenttiyksikköä.

Peräti 41 prosenttia kyselyyn vastaajista uskoo, että porvarillinen hallitus selviäisi urakasta Perssonin johtamaa joukkuetta paremmin.

Skopin analyytikko Birgitta Hultåker arvioi, ettei hallituksen suosion lasku ole mikään tilapäinen notkahdus.

- Kyseessä on pitkäaikainen suuntaus, joka on jatkunut viime vuoden helmikuusta lähtien.

Sosiaalidemokraattien puoluesihteeri Marita Ulvskog näkee kannatuksen heikkenemisen taustalla korkean työttömyyden.

- Mutta sen tilanteen hallitus pystyy kääntämään ennen vaaleja, hän lupasi.

Vaalit pidetään ensi vuoden syyskuussa. Kyselyyn osallistui 1100 ruotsalaista.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat