Lukiovertailu - Etelä-Tapiolan lukio Espoosta kärjessä

Espoolaisessa Etelä-Tapiolan lukiossa tehtiin tänä keväänä parhaat ylioppilastutkintotulokset.  Se jätti niukasti taakseen perinteiset kärkilukiot Ressun ja SYK:n Helsingistä.

Kymmenen kärjessä listalla on viisi maineikasta helsinkiläislukiota, mutta myös kaksi sellaista lukiota, jotka ovat kunnan ainoita eivätkä voi valita oppilaitaan.

Heikoimmat yo-tulokset kirjoitettiin  yhtäältä neljässä helsinkiläislukiossa ja yhdessä vantaalaislukiossa ja toisaalta pienissä lukioissa  maaseudulla.

MTV Uutisten lukiovertailussa mukana ovat kaikkien ylioppilastutkinnon suorittaneiden kaikki kirjoitetut aineet, joista lasketaan yhteen ylioppilaan saama puoltoäänimäärä. Kaikkien tutkinnon suorittaneiden yhteispisteistä eli puoltoäänistä lasketaan lukiokohtainen keskiarvo. Arvosanoista tulee pisteitä seuraavasti: laudaturista saa 7 pistettä, eximiasta 6, magnasta 5, cum laudesta 4, lubenterista 3 ja approbaturista 2.

Parhaat yo-tulokset

Lukio

puoltoäänien keskiarvo

Etelä-Tapiolan lukio, Espoo

35,5

Ressun lukio, Helsinki

34,5

Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu

34,4

Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu

31,7

Gymnasiet Lärkan, Helsinki

31,1

Tampereen lyseon lukio

31,1

Helsingin ranskalais-suomalainen koulu

31,0

Puolalanmäen lukio, Turku

30,7

Säkylän seudun lukio

30,7

Padasjoen lukio

29,7


Heikoimmat yo-tulokset

Lukio

Puoltoäänien keskiarvo

Rautjärven lukio

17,9

Kellokosken lukio, Tuusula

17,8

Etu-Töölön lukio, Helsinki

17,7

*Muurolan lukio, Rovaniemi

17,7

*Konneveden lukio

17,4

Merikosken lukio, Oulu

17,2

Helsingin yhteislyseon lukio

17,2

Lumon lukio, Vantaa

17,1

Vuosaaren lukio, Helsinki

16,7

Apollon yhteiskoulu, Helsinki

16,5

* alle kymmenen tutkinnon suorittanutta

Tässä Suomen kaikkien päivälukioiden tulokset

lukioyo-tutkinnon suorittaneitapuoltoäänien keskiarvo
1-50Etelä-Tapiolan lukio12035,5
Ressun lukio13734,5
Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu12234,4
Helsingin yliopiston Viikin normaalikoulu6831,7
Gymnasiet Lärkan11731,1
Tampereen lyseon lukio13931,1
Helsingin ranskalais-suomalainen koulu4831,0
Puolalanmäen lukio13730,7
Säkylän seudun lukio3030,7
Padasjoen lukio1129,7
Karis-Billnäs gymnasium2829,7
Jyväskylän normaalikoulu9429,7
Lahden yhteiskoulun lukio10229,6
Oulunkylän yhteiskoulu10829,6
Oulun normaalikoulu7129,5
Helsingin normaalilyseo6729,3
Töölön yhteiskoulun lukio8929,3
Kotka svenska samskola929,2
Someron lukio4828,8
Mouhijärven lukio1028,8
Munkkiniemen yhteiskoulun lukio13228,7
Vörå samgymnasium4528,7
Svenska samskolan i Tammerfors1828,6
Luostarivuoren lukio10828,6
Katedralskolan i Åbo8728,4
Oulun lyseon lukio15428,4
Kuninkaantien lukio16628,2
Kulosaaren yhteiskoulu8028,2
Tampereen klassillinen lukio9928,1
Tölö specialiseringsgymnasium6028,0
Vasa övningsskola8728,0
Pargas svenska gymnasium5327,9
Olarin lukio12127,8
Brändö gymnasium12427,7
Hyvinkään yhteiskoulun lukio12527,6
Mynämäen lukio5827,6
Björneborgs svenska samskola1827,6
Euran lukio6027,3
Oulun suomalaisen yhteiskoulun lukio16627,3
Tampereen yhteiskoulun lukio22127,3
Reisjärven lukio1727,1
Borgå Gymnasium9427,0
Sievin lukio4326,9
Ounasvaaran lukio6826,9
Gymnasiet Grankulla samskola7326,8
Juankosken lukio2326,8
Sibbo gymnasium4826,8
Kuopion klassillinen lukio14426,8
Kristiinankaupungin lukio1826,7
Mattlidens gymnasium13326,7
51-100Valtimon lukio726,6
Kastellin lukio8726,4
Kouvolan yhteiskoulun lukio9326,3
Kuhmoisten yhtenäiskoulun lukio626,3
Hankoniemen lukio1526,2
Karleby svenska gymnasium4426,2
Haukilahden lukio9926,1
Topeliusgymnasiet i Nykarleby3426,1
Laukaan lukio5726,1
Porin suomalaisen yhteislyseon lukio12126,1
Kronoby gymnasium6126,0
Gymnasiet i Petalax3726,0
Kallion lukio13025,9
Lovisa Gymnasium4525,9
Iisalmen lyseo11425,8
Ekenäs gymnasium6125,7
Ristiinan yhtenäiskoulu ja lukio2825,7
Oriveden lukio3325,7
Gymnasiet Svenska normallyceum7625,7
Korsholms gymnasium6325,6
Lappeenrannan lyseon lukio9025,6
Kiimingin lukio5225,6
Pyhäjoen lukio1925,6
Parikkalan lukio2325,5
Tapiolan lukio15725,4
Laitilan lukio4625,4
Kontiolahden lukio4325,3
Mäkelänrinteen lukio17625,3
Kuhmon yhteislukio3525,3
Turun klassillinen lukio19725,3
Kuopion Lyseon lukio11125,2
Paltamon lukio2425,2
Cygnaeus-lukio19525,2
Kaurialan lukio17925,2
Evijärven lukio1725,1
Madetojan musiikkilukio9925,0
Kauniaisten lukio11625,0
Erkko-lukio4425,0
Leppävirran lukio3025,0
Joensuun normaalikoulu10625,0
Nakkilan lukio2724,9
Naantalin lukio11724,8
Muuramen lukio5124,8
Karkkilan lukio4524,8
Tuusniemen lukio1624,8
Loimaan lukio8824,8
Herttoniemen yhteiskoulun lukio8924,7
Helsingin luonnontiedelukio20624,7
Nousiaisten lukio6724,7
Kannuksen lukio4724,6
101-150Kauhajoen lukio5124,6
Länsi-Porin lukio8424,6
Nummi-Pusulan lukio1924,6
Nurmijärven yhteiskoulun lukio6224,6
Vasa gymnasium4724,6
Tikkurilan lukio31424,5
Joensuun lyseon lukio12024,5
Kankaanpään Yhteislyseo8324,5
Taivalkosken lukio2024,5
Jurvan lukio2224,3
Ikaalisten yhteiskoulun lukio3224,3
Siikalatvan lukio2024,3
Martinlaakson lukio12524,3
Mäntän lukio3624,3
Haapajärven lukio4824,3
Lucina Hagmanin lukio2624,3
Turun Suomalaisen Yhteiskoulun lukio20024,3
Ilmajoen lukio4624,2
Raahen lukio9024,2
Keuruun lukio4424,2
Iitin lukio3924,2
Lempäälän lukio8924,1
Sammon keskuslukio19924,1
Kiteen lukio5324,1
Järvenpään lukio23024,1
Rautalammin lukio1224,1
Muhoksen lukio4824,1
Ähtärin lukio3024,1
Kiviniityn lukio5724,1
Saarijärven lukio3824,1
Kristinestads gymnasium2324,0
Kalevan lukio15924,0
Teuvan lukio3224,0
Jämsän lukio7424,0
Kempeleen lukio6924,0
Vammalan lukio7524,0
Vihdin lukio12423,9
Porin lyseon lukio11123,9
Suomussalmen lukio4723,9
Perniön lukio2723,9
Jämsänkosken lukio2423,9
Oulaisten lukio4623,8
Itä-Suomen suomalais-venäläisen koulun lukio3123,8
Hankasalmen lukio2523,8
Lapinlahden Lukio ja Kuvataidelukio5223,7
Virkby gymnasium3123,7
Porkkalan lukio8123,7
Laihian lukio3523,7
Halikon lukio6423,7
Tampereen yliopiston normaalikoulu7223,7
151-200Karttulan lukio1623,6
Turun normaalikoulu5423,6
Koulutuskeskus Salpaus, Salpauksen lukio4423,6
Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukio5523,6
Valkeakosken Tietotien lukio11923,6
F.E. Sillanpään lukio3323,6
Salpausselän lukio11023,6
Kärkölän lukio1323,5
Elisenvaaran lukio4823,5
Turun lyseon lukio9623,5
Kuortaneen lukio3323,5
Rauman Lyseon lukio16623,4
Outokummun lukio1823,4
Riihimäen lukio13023,4
Kalajoen lukio6923,4
Pedersöre gymnasium4423,4
Sonkajärven lukio1623,4
Lahden Rudolf Steiner -koulu4423,4
Pudasjärven lukio2423,3
Kuusamon lukio7023,3
Hollolan lukio5323,3
Kimitoöns gymnasium2623,3
Forssan yhteislyseo14423,3
Vieremän lukio1123,3
Porlammin lukio1323,2
Juvan lukio3223,2
Jyväskylän Lyseon lukio9923,2
Parkanon lukio4823,2
Lyseonpuiston lukio11123,1
Hausjärven lukio2223,1
Sysmän Yhteiskoulun lukio1523,1
Kärsämäen lukio1723,1
Alajärven lukio6323,1
Kosken lukio3723,1
Sulkavan lukio1023,1
Lammin lukio2623,1
Punkalaitumen lukio1423,1
Mäntsälän lukio10023,1
Limingan lukio4523,0
Kurikan lukio5323,0
Vimpelin lukio1823,0
Virolahden lukio823,0
Linnankosken lukio13223,0
Merikarvian lukio2523,0
Pellon lukio1923,0
Lahden Lyseon lukio10423,0
Vääksyn Yhteiskoulu5623,0
Kokkolan yhteislyseon lukio10222,9
Janakkalan lukio7922,9
Äänekosken lukio6922,9
201-250Sibelius-lukio14522,9
Petäjäveden lukio1522,9
Pieksämäen lukio8222,9
Nurmeksen lukio2522,8
Paimion lukio6022,8
Nilsiän lukio3722,8
Hangö gymnasium1422,8
Muonion lukio922,8
Vesannon yhtenäiskoulun lukio1122,7
Ilomantsin lukio1122,7
Mäntyharjun lukio3822,7
Elimäen lukio3422,7
Nivalan lukio4322,7
Voionmaan lukio14122,7
Tiirismaan lukio12622,6
Kouvolan Lyseon lukio11522,6
Kauhavan lukio5722,6
Lohjan yhteislyseon lukio17622,6
Joensuun Niinivaaran lukio8822,6
Kerttulin lukio14322,6
Varkauden lukio9822,5
Enontekiön Erälukio622,5
Lapuan lukio7522,5
Kiuruveden lukio5122,5
Lieksan lukio4922,5
Pohjois-Haagan yhteiskoulu8822,4
Joutsan lukio1522,4
Kajaanin lukio18722,4
Suonenjoen lukio2122,4
Rudolf Steiner skolan i Helsingfors822,4
Tornion yhteislyseon lukio11122,4
Äetsän Sarkia-lukio2022,4
Kimpisen lukio8922,3
Taavetin lukio2222,3
Savonlinnan taidelukio6422,3
Raision lukio15422,3
Kemijärven lukio2922,3
Kangasalan lukio10422,3
Mikkelin lukio22522,3
Ruoveden yhteiskoulun lukio2522,3
Aurinkorannikon suomalainen lukio1222,3
Alppilan lukio14522,2
Helsingin kuvataidelukio13922,2
Hyvinkään Sveitsin lukio9622,2
Hatanpään lukio8022,2
Liedon lukio8022,1
Helsinge gymnasium3622,1
Iin lukio3222,1
Lopen lukio2122,0
Joutsenon lukio3122,0
251-300Enon lukio2422,0
Myllyharjun lukio1622,0
Puolangan lukio1822,0
Härmän lukio3522,0
Keminmaan lukio3922,0
Ylivieskan lukio8822,0
Simon lukio2222,0
Ulvilan lukio6521,9
Harjavallan lukio3221,9
Vaskivuoren lukio25921,9
Karhulan lukio10221,9
Vetelin lukio2521,8
Uudenkaupungin lukio6521,8
Väinö Linnan lukio2321,8
Keravan lukio ja aikuislukio15521,8
Nurmon lukio9021,8
Tammerkosken lukio14121,7
Närpes gymnasium5021,7
Eurajoen lukio2321,7
Kokemäen lukio3721,7
Siilinjärven lukio8321,7
Lauttakylän lukio4221,6
Haapaveden lukio4121,6
Jalasjärven lukio3721,6
Suomalais-venäläinen koulu2921,6
Pietarsaaren lukio3321,5
Sotungin lukio9221,5
Savonlinnan lyseon lukio11121,5
Kotkan lyseon lukio14921,5
Parolan lukio4321,5
Tervolan lukio1121,5
Pielaveden lukio2321,4
Svenska privatskolan i Uleåborg1421,4
Valkealan lukio3521,4
Pomarkun lukio3321,3
Savitaipaleen lukio3121,3
Helsingin Uuden yhteiskoulun lukio3621,3
Akaan lukio4921,2
Pälkäneen lukio1821,2
Joroisten lukio1921,2
Sallan lukio1321,2
Heinolan lukio9121,1
Ivalon lukio3121,1
Helsingin Rudolf Steiner -koulu5621,1
Virtain lukio2021,1
Utajärven lukio1021,1
Vaasan lyseon lukio26121,1
Rantasalmen lukio1821,1
Sodankylän lukio4521,0
Lappajärven lukio1821,0




301-350Jakobstads gymnasium9621,0
Lauttasaaren yhteiskoulu7421,0
Maunulan yhteiskoulu ja Helsingin matematiikkalukio8621,0
Kannaksen lukio14021,0
Honkajoen lukio1720,9
Ranuan lukio1320,9
Sipoon lukio3620,9
Lyseon lukio, Hämeenlinna13120,9
Pihtiputaan lukio3020,9
Viitasaaren lukio2620,9
Paraisten lukio2620,9
Punkaharjun lukio1720,9
Kyrönmaan lukio2820,9
Haukiputaan lukio7520,8
Salon lukio17420,8
Jokelan lukio3020,8
Rajamäen lukio3320,8
Kittilän lukio3220,8
Joensuun yhteiskoulun lukio8420,8
Seinäjoen lukio20220,7
Toholammin lukio3020,7
Anjalankosken lukio3020,7
Karjaan lukio3420,7
Juuan lukio2520,6
Ylöjärven lukio8820,6
Vihannin lukio2120,6
Kerimäen lukio1920,6
Kemin lyseon lukio10320,6
Suomen kristillinen yhteiskoulu1620,6
Kangasniemen lukio2720,6
Alavuden lukio5720,5
Arkadian yhteislyseo10820,5
Kolarin lukio820,5
Kaarinan lukio12320,5
Pyhäselän lukio3120,4
Nokian lukio8320,4
Viherlaakson lukio8820,4
Kyrkslätts gymnasium4520,3
Laanilan lukio8120,3
Pohjois-Tapiolan lukio10820,3
Kallaveden lukio17720,2
Englantilainen koulu4320,2
Espoonlahden lukio12420,2
Ylistaron lukio1720,1
Kaustisen musiikkilukio4420,1
Haminan lukio11620,1
Kuusankosken lukio6720,0
Utsjoen saamelaislukio820,0
Sotkamon lukio9020,0
Ålands lyceum16419,9
351-391Minna Canthin lukio7019,9
Karjasillan lukio8219,9
Imatran yhteislukio12319,8
Vaalan lukio1219,8
Lavian lukio919,7
Tampereen Rudolf Steiner -koulu6619,7
Tohmajärven lukio1719,6
Hyrylän lukio6519,6
Karstulan lukio2919,6
Kinnulan lukio1119,4
Siikajoen lukio1219,3
Pyhäjärven lukio2719,2
Ylitornion yhteiskoulun lukio2219,0
Lauritsalan lukio7119,0
Sepän lukio24619,0
Helsingin medialukio16418,9
Tampereen teknillinen lukio6618,9
Posion lukio1118,8
Meri-Porin lukio4618,8
Pirkkalan yhteislukio5918,8
Itäkeskuksen lukio12118,8
Perhon lukio2018,8
Oulunsalon lukio6418,6
Askolan lukio2418,4
Leppävaaran lukio6918,4
Espoon yhteislyseon lukio4718,4
Heinäveden lukio1518,3
Polvijärven lukio1618,3
Pateniemen lukio5218,2
Yhtenäiskoulun lukio4718,1
Kaitaan lukio5418,0
Rautjärven lukio1417,9
Kellokosken lukio2717,8
Etu-Töölön lukio14817,7
Muurolan lukio617,7
Konneveden lukio517,4
Merikosken lukio6617,2
Helsingin yhteislyseon lukio4317,2
Lumon lukio10317,1
Vuosaaren lukio10516,7
Apollon yhteiskoulu3316,5

Listalta on poistettu Savukosken ja Rautavaaran lukioiden tulokset, koska niissä tutkinnon tänä keväänä suoritti valmiiksi vain yksi ylioppilas.

Lue myös:

    Uusimmat