Studio55.fi kysyi lukijoiltaan, milloin he ovat hävenneet silmät päästään. Noloja hetkiä ovat aiheuttaneet muun muassa toisten suomalaisten kohtaaminen ulkomailla, kuorolaulussa töppääminen, vessanpöntön suojapaperi ja lapsen möläytys.
Luita koiralle vai ihmiselle?
Asumme joka toinen kuukausi Keski-Virossa. Täällä on kaupoissa pakkasessa pieniä ydinluu/luu paketteja. Meillä on bichon frisé -koira, ja Suomesta on vaikeaa saada pieniä ydinluita hänelle järsittäväksi. Onnessani ilmoitin vanhemmalle eläkeläisrouvalle: ”onpa ihanaa, kun täällä Virossa ajatellaan pieniä koiria noin hienosti”. Rouvan vastaus (eläkkeensä n. 320 euroa kuukaudessa?): ”ei niitä pusseja kyllä koiria varten ole. Ne on meidän heikkotuloisten keittoja varten mauksi.” Kyllä nolotti.
Vessasta tarttui jotain mukaan
Olin lomalennolla käynyt vessassa ja sieltä tullessani onneksi eräs nainen huomautti, että takana vyötärölläni roikkui vessanpöntön suojapaperi. Onneksi vessa oli vapaana ja pääsin sinne heti. Kyllä nolotti tulla esille uudelleen.
"Huoletta" papatusta suomeksi
Olin lapsenhoitajana Ruotsissa 1959. Juhannuksena samassa talossa asuva suomalaisen rouvan perhe pyysi minut ja toisen suomalaistytön mukaansa telttaretkelle. Paikka oli kauniin meren tai järven rannalla.
Lähdimme Maijan kanssa uimaan, ja siinä rannalla oli aurinkoa ottamassa kaksi miestä, joista toisella oli koko kehossaan tosi vahva karvoitus. No, 15-vuotias ei paljon ajattele ja jos ajatteli, niin kuvitteli että ollaan ulkomailla ja täällä saa sanoa ihan mitä vain, ei meitä ainakaan kukaan ymmärrä. Kommenttia karvoituksesta tuli meiltä kummaltakin.
Miehet eivät reagoineet mitenkään, paitsi että uimassa käytyämme menimme keinumaan. Hetken kuluttua samat miehet menivät ohitsemme ja sanoivat selvällä suomen kielellä ”tulkaa tytöt uimaan”. Sillä hetkellä olisimme halunneet vajota maan alle. Tästä kyllä jäi se oppi, että älä koskaan luota siihen, että voit tietää kuka osaa suomea.
Ei mennyt ihan nuotilleen
Kirkkokuoro oli harjoitellut pitkin syksyä ahkerasti joulukirkkoa varten ja minä mukana. Ihanaa! Ensimmäinen keikka oli aamukirkossa, joka alkoi klo 07.00. Muuten olisi mennyt hyvin, mutta ensimmäisen laulun alkutahdin vedin reippaasti väärin ja kaverit tökkivät kylkiini, että ”ole hiljaa”. Olin varmaan vielä nukuksissa, koska mielessäni oli kristallinkirkkaana toisen laulumme nuotit, ja niillä sitten yritin aloittaa. Aikaa tapahtumasta on kulunut kymmeniä joulukirkkoja, mutta joka vuosi asia tulee mieleeni ja nolottaa aivan hirveästi.