Studio55.fin lukijat kertoivat kauneusmuistojaan menneiltä vuosikymmeniltä. Kauneusrutiineihin kuuluivat hiusten huuhtelu nokkosvedellä, luotettu Nivea-voide ja yöt kera papiljottien.
Entisaikoina kaunistautuminen liittyi enimmäkseen tansseihin tai kyläilyihin. Arkena ehostus sen sijaan jätettiin reilusti vähemmälle.
"Hiukset ovat naisen kruunu"
1960-luvulla hiusten kiiltoa lisättiin huuhtomalla hiukset kamomillavedellä, tummahiuksiset nokkosvedellä. Sampoo oli Linna-sampoota, joka veti tukan takkuun.
Hiukset pestiin mäntysuovalla, huuhteluaineena käytettiin pilsneriä.
Mummoni teki meille aina pienempänä niin sanottuja öljyhoitoja hiuksiin, eli voita ja joku myssy päähän ja hiukset olivat aina pehmeät ja kauniit. Mummoni sanoi aina, että hiukset ovat naisen kruunu.
Äitini huuhteli hiuksensa pesun jälkeen nokkosvedellä. Tummahiuksiselle se sopikin antaen kiiltoa, mutta minun vaaleat, hieman punertavat hiukseni saivat nokkosvedestä ikävänruskean sävyn, joten tämä konsti jäi pian pois käytöstä.
Hiuksia hoidettiin saunassa hieromalla niihin löylyn ajaksi vatkattu kananmuna. 
Tukkaan laitettiin Alberto-balsamia, jota mainosti Irwin.
Isoäitini kertoi lapsuuden pula-aikana 1930-luvulla perunan keitinveden toimivan hiustenhuuhteluna – kuulemma vahvisti hiuksia. Raakaa perunaa myös raastettiin kasvonaamioksi. En ole vielä kokeilut mutta voisin kyllä.
Hiuksille sata harjan vetoa joka ilta.
Punahuulet kreppipaperilla ja punajuurella
Muistan 1950-luvun alusta, että kaupunlaistädillä oli puuteria ja huulipunaa, se oli minusta niin jännää.
Isoäitini oli kaunis nainen. Mieleeni on jäänyt hänen huulensa ja kyntensä jotka olivat tummanpunaiset. Sama merkki ja sama väri niin kauan kun sitä oli myynnissä. Muuta meikkiä hän ei käyttänyt.
Huulipunaa ei ollut, vaan tansseihin mentiin huulet pureskeltuina punaisiksi.
Anoppini kertoi, että 1930-40-luvulla kun lähdettiin tansseihin, huulet punattiin punaisella kreppipaperilla ja kulmiin laitettiin väriä hiilellä.
Huulipuna oli tietysti Sans Egal, suudelman kestävää.
Laitettiin SansEgalia huuliin ja sehän kesti; pesusta-pesuun, vähän joskus poskiinkin.
Keitetyllä punajuurella sai hiukan väriä huuliin.
Huuliin kirkkaanpunaista huulipunaa jonka nro oli 5, olisiko merkki ollut Cutex.
"Hiuksia käherrettiin hellankoukulla"
Papiljotit päässä nukuttiin (kamalaa) ja jotain geelintyylistä käytettiin hiuksiin.
Siihen aikaan kun tupeeraus ja tiukka papiljottikampaus piti saada aikaiseksi – pilsneri oli se millä tukka kasteltiin ja rullat päähän. Kampaus kesti ja oli kiiltävä.
Hiuksia käherrettiin hellankoukulla. Myöhemmin piippaussaksilla, jotka kuumennettiin tulipesässä.
Muotikampaus onnistui 1960-luvulla laittamalla hiuksiin sokerivettä ennen tupeerausta.
Olutta käytettiin kampausnesteenä.
Hiuksiin Vitapointea ja XZ-shampoota, kuivapesuun hätätilassa ruokasoodaa.
Hiukset kammattiin ns. täiharavalla (kaksipuolisella, tiheällä kammalla) jota säilytettiin keittiön seinällä olevassa kangaspussissa.
Isoäidin aikaan tukka kammattiin sileäksi nutturaksi ja kiinnitettiin hiuspinneillä.
Sanomalehdestä tehtiin sykeröt, joilla sitten hiukset rullattiin.
Minulla oli pitkät hiukset ja kun katselin tv:n uutisia (meillä oli tuolloin 60-luvulla) laitoin papiljotit päähäni yöksi. Aamulla oli kiharat, jotka eivät kuitenkaan kestäneet kosteutta.
Kasvoihin maitoa, Niveaa ja kananmunaa
Muistan kuinka kasvoja pestiin maidolla. Olin itse pieni tyttönen ja tuo on jäänyt kyllä lähtemättömästi mieleeni.
Nuoret naiset pesivät kasvonsa saippualla ja voitelivat Nivealla sekä päällystivät sen puuterilla.
Ihoa vaalennettiin sitruunanmehulla. Tietysti naama- ja käsirasvana käytettiin Niveaa, jota käytän joskus vieläkin. Myös Vitalis-voide oli käytössä, se tuli hiljattain uudestaan markkinoille.
Kaikenlaisia uskomuksiakin oli: kesakot lähtivät jos pesi kasvonsa sammakon kudulla. Niin oli äitikin tehnyt. Lienee auttanut, en muista nähneeni kesakoita hänellä.
Kananmunan valkuaisesta vatkattua vaahtoa käytettiin kasvonaamiona.
Pakastimessa jäädytetyillä lusikoilla häivytettiin silmäpussit.
70-luvulla apteekista ostettiin appelsiininkukkavettä, sitä käytettiin kasvovetenä.
Mummini pesi naamansa Lux-saippualla.
Risiiniöljyä ripsiin, hiiltä kulmiin
Risiiniöljyllä kasvatettiin ripsiä ja lyijykynällä vahvistettiin kulmia. Varsinaisia muita kauneudenhoitoaineita ei vesipesun ja saippuan lisäksi käytetty. Luonnollisuus oli valttia vielä 50-60 luvulla eikä rahaakaan ollut liiemmin käytössä. Tietysti yritettiin kokeilla kaikenlaisia luonnontuotteita, joista vinkkejä saatiin.
Käytin risiiniöljyä silmäripsien pidentämiseen 1960-luvulla ja se kyllä auttoi.
Kulmakarvat värjättiin hiilellä.
Äidin kertoman mukaan kulmia värjättiin noella, jota saatiin koukkaisemalla puulieden tulipesää. 
Sauna kaunisti neitosen
Ensin saunaan, löylyyn ja peseytymään ja sen jälkeen yleensä tansseihin.
Kaksi tuntia saunan jälkeen, tyttö kauneimmillaan.
Kananmunahoito saunassa
Nuoruuttani elin noin vuodesta 1955 lukien. Omistin pitkät, vaaleahkot ja vahvat hiukset. Joku minua vanhempi neuvoi pesemään hiukset kananmunalla, jotta hiukset saisivat kiiltoa. Ohjeesta jäi kertomatta, että vain keltuainen olisi sopiva. Niinpä minä levitin tukkaani kaksi kokonaista kananmunaa – vähän ensin sekoittaen. Toinen saamani ohje oli mennä "hoitoaineiden" kanssa saunassa löylyyn. Niinpä yhdistin kaksi ohjetta ja sinnehän pitkien hiusten sekaan ne kananmunat sitten kypsyivät! Se oli sitten mäntysuopa, jolla pesu teki tukasta viimein tuli puhtaan ja kiiltävän. Kumpi sen kiillon lopulta toi – sitä en tiedä. Kokeilu jäi siihen yhteen kertaan. Hyvä oli kikka, koska vielä 75-vuotiaanakin tukkani on vielä vahva eikä harmaita hiuksia vieläkään näy!
Kuin Laila Kinnunen
Laila Kinnusen tapaan laitoin rajut yläluomen rajaukset, ripsaria, huulipunaa ja saumanailonit, vielä mekon päälle ja olin valmis bailaamaan. Tupeeratun tukan suojasi ohut nailonhuivi, joka sidottiin leuan kärkeen.
Kynsilakalla piristystä tehdastyöhön
"Saat olla onnellinen, kun ei tarvitse kulmias värittää", äitini tuumasi harjatessaan kakkumaskarasta sävyä kulmakarvoihin. Olin silloin 14-vuotias ja elettiin 1960-lukua. Hän levitti huulipunaa, "jos vaikka tulee kohtalo vastaan". Puuteria hän käytti hillitysti eikä kosteusvoiteista ollut tietoakaan. Vesi ja saippua riitti puhdistukseen. Jokaisena sunnuntai-iltana hän lakkasi kyntensä, yleensä kirkkaan punaiseksi. Naisvaltaisessa työpaikassa – vaatetustehtaassa – joku oli vähän ihmetellyt asiaa, mutta äidillä oli siihenkin selitys. "Kun päivät päästään veivaa ikävän harmaita kankaita, pitää itselle olla edes jotain värikästä näkyvillä". Saunan jälkeen laitoin aina äidille papiljotit. Jos oli kiire kuivatuksen kanssa, otettiin hiustenkuivaaja kaveriksi. Meillä se oli muovinen huppu, johon kuivurista tuli letkua pitkin kuumaa ilmaa. Sitten vähän tupeerattiin ja lakkaa päälle. Minusta oli kivaa laittaa äidin hiuksia. Äidin hiuksista ja kynsistä huolehdittiin myös hoivakodissa ja se piristi hänen päiviään.
Muistan äidin sanomisia joka aamu, kun piirrän kynällä kulmiani. Niiden tuuheus on ajanmyötä kadonnut ja väri harmaantunut. Vaikka olen saanut opastusta meikkaamiseen, käytän edelleen vain meikkipuuteria ja huulipunaa – kosteusvoide on myös käytössä. Tärkeintä on kynnet. Niitä minäkin lakkaan ja mitä yksitoikkoisempi työ – sitä kirkkaammat kynnet. Onnistunein työpäiväni on ollut silloin, kun kynnet kirkuivat paloautonpunaisina!
Hiukset liimaantuivat kavaljeerin kasvoihin
Muistan kun olin 13-vuotias ja olimme menossa häihin, ja piti laittaa hiukset kiharalle, niin äitini kuumensi kudinvartaan uunissa ja kiersi hiuksiani kuumalla vartaalla niin että hetkessä tuli kiharat hiuksiini. Kyllä piti olla varovainen että ei hiukset palaneet. Myöhemmin kun olin teini-ikäinen, oli muotia tupeeraukset ja hiuslakkaa kului koko pullo kun lähdin tansseihin. Hiukset olivat ihan kovat. Siinä sitten kun kavaljeeri haki tanssimaan, poski poskea vasten, liimaantuivat hiukset hänen kasvoihinsa...