Lukijat kertovat: Välit katkesivat aikuiseen lapseen

Ikävöin aikoja, jolloin hän edes soitteli ja kysyi, miten menee. Tällä hetkellä asun sen verran kaukana heistä, että täytyy olla loma, että tänne tulisivat. Vanhempi lapseni on kyllä käynyt perheineen ja kavereineen luonani ja soittelemme silloin tällöin. Se lohduttaa, mutta surettaa, kun tilanne on toisen lapsen kanssa poikki enkä tiedä miksi.

Välit menivät mökin lahjoituksen yhteydessä

Minulla on välit poikki molempiin tyttäriini. Vanhemman tyttären kanssa välirikko tuli jo 10 vuotta sitten. Se johtui vanhoista kasvatusriidoista. Toisen tyttäremme kanssa välit menivät mökkimme lahjoituksen yhteydessä.  Lahjoitimme mieheni nimissä olevan mökin hänelle, ja siinä tuli sitten rahoituksesta ja mökin käytöstä niin paljon riitoja, että tytär sanoi välit kokonaan irti. Meille oli jäänyt mökin hallinta- ja käyttöoikeus.

Nyt tytär, 37-vuotias, on raskaana. Tosi iloinen asia. Mutta meille vauvasta ei ole iloa, kun vävy ilmoitti: tämä ei sitten vaikuta meidän väleihimme. Tytär ei vastaa puheluihini, ei muista äitienpäivänä eikä jouluna. Minä lähetän hänelle lahjat jouluksi ja syntymäpäiväksi. Ja muulloinkin. Itkettää.

Poika suuttui testamenttisuunnitelmista

Menetin poikani juuri, kun hän olisi täyttänyt 50 vuotta. Välirikko johtui perintöasioista, kuten niin monilla muillakin. Suunnittelin testamentin tekoa ja ajattelin jättää osan perinnöstä lapsenlapsilleni (eivät pojan lapsia, hän on poikamies). Hän suuttui ja sanoi, että hän hankkii lakimiehen, että saa lakiosansa. Sen hän saa ilman lakimiestäkin. Pojalla on tarpeeksi varallisuutta, nuoret opiskelijat tarvitsevat minun perintöjäni kipeämmin.

Hän loukkasi minua syvästi muillakin ”päättömillä” puheillaan ja hävisi elämästäni sen tien, pudotti avaimen postiluukusta. Siitä on noin 4 vuotta. Jos hän olisi pyytänyt anteeksi puheitaan, välimme olisivat palautuneet ennalleen, mutta hän ei ole ottanut yhteyttä. Hän oli minulle rakas, ajattelen häntä päivittäin, en tiedä hänestä mitään.

Kuvan henkilö ei liity juttuun.Colourbox.com

Välit heikkenivät lapsen uuden puolison myötä

Lapsemme meni naimisiin ja erosi samana vuonna. Löysi uuden kumppanin ja muuttivat yhteen, ensimmäisestä liitosta on lapsi. Tähän loppuivat tapaamiset lapsenlapsen kanssa. Hänen kanssaan ei tultaisi toimeen kotona, jos oleilisi isovanhempien luona. Toinen lapsi syntyi, häneen meillä isovanhemmilla ei ole minkäänlaista kontaktia, tapaamme sukujuhlissa, ehkä kerran vuoteen, jos hyvin käy.

Soittelemme lapsemme kanssa silloin tällöin. Hän ei halua meitä elämäänsä, haluaa näyttää että pärjää omillaan. Kuinka näemme sen kun emme tapaa, emme tiedä. Suremme ja toivomme, että joskus saamme koko perheen takaisin. Myös muu suku on osin menettänyt kontaktin heihin. Yritämme sopeutua, vaikka se on usein mielessä ja tuskallisen vaikeaa. Olemme siis huonot vanhemmat, ja isovanhemmat. Näin koemme!

Yhteys loppui avioeroon

Kadotin yhteyden kahteen aikuiseen lapseeni avioeron jälkeen. He ovat äidin vaikutuksen kautta kokonaan irrottautuneet minusta. Oman äitini kauttakin olen yrittänyt yhteyttä heihin, mutta ei... Kerran poikani tuli kaupungilla vastaan pyörällä, mutta kurvasi nopeasti pois reitiltä. Erosta jo 7 vuotta. Näen usein heistä unta hyvässä ilmapiirissä. En tiedä, onko Suomessa ketään sillan rakentavaa, että voisi järjestää yhteyden.

”Miniä on manipuloinut”

Esikoispoikani alkoi seurustella 16-vuotiaan tytön kanssa, tuli raskaaksi ja menivät avioon. Nyt yli 30 vuotta on kulunut ja henkinen kiusaaminen miniän puolelta on jatkunut, samoin manipulointi meitä vastaan. Poikani on täysillä mukana tietyistä syistä vanhempiaan (meitä) vastaan. Miniä on manipuloinut heidän lapsensa ja lastenlapset mukaan tähän valheiden ketjuun. Poikani koko suku on karanteenissa, ainoastaan miniän suvun kanssa saa olla perhe olla tekemisissä. Elämä tuntuu raskaalta ja pahalta… Iloa antaa vain toisen lapsemme lapset, jotka ovat olleet koko ajan läheisiämme. Tuntuu siltä, ettei jaksa enää, ja ei odota enää asioiden paranemista pojan perheen kohdalla... Kaikki on niin mustaa.

Muutaman kympin velka pilasi välit

Minun ja tyttären välit menivät rikki ihan pienestä asiasta (muutaman kympin velka). Olen maksanut velkani pois hänelle ja hänen veljelleen. Mutta tyttöni on niin kärkäs suustaan, että sanoo vain loukkaavia asioita. En uskalla lähestyä häntä, sillä sieltä todennäköisesti tulee jotain ilkeää.

Poikani ei ole ollut vihainen vaikka laina myöhästyi, mutta tämä tyttö tuli siihenkin väliin. Hänellä on kaksi lasta. Ei anna kuulua niistä mitään. Kun hän on käynyt meillä, niin ei ole puhe- eikä katsekontaktia ollenkaan. Välittää asiat vain sisarusten kautta.

Tämä on todella sydäntä raastavaa olemista. En ole hänen lapsilleen mummi, vaan minä! Viime kerralla aloin halaamaan häntä pitkän näkemisen kunniaksi. Hän ei halannut ollenkaan. Itku tuli mulle ja oli pakko mennä vessaan.

Asumme toisistaan kaukana (800km). Näemme harvoin ja mitä harvemmin, niin sen vaikeampaa on enää koskaan tavata. Kun jään miettimään tyttöäni, niin itku tulee. Tätä on jatkunut jo viisi vuotta. Vaatii vain paljon rohkeutta minulta kohdata tytär ja selvittää välit. En tiedä koska uskallan, pelottaa ne sanat. Lasten tulisi kunnioittaa vanhempiaan aina ja osata sopia riidat.

Poika meni huonoille tielle

Välit nyt 29-vuotiaaseen poikaani ovat tällä hetkellä hänen puolestaan poikki kokonaan. Kaikki alkoi erittäin vaikeasta murrosiästä, jolloin mukaan tuli päihteidenkäyttö ja väkivaltainen käytös. Yritin aikani saada hänelle apua, mutta vastaukseksi avunpyyntöihini sain, että koska mitään hengenvaarallista ei ole tapahtunut, ei ole syytä apuun.

Sisimmässäni tiesin, että jonain päivänä tulee jotain hirveää tapahtumaan. Toimitimme hänet mieheni kanssa monta kertaa putkaan kotoa, kun hän alkoi täällä riehua ja oli tosi väkivaltainen. Perheessämme oli tuolloin alaikäisiä lapsia, ja onneksi sain heitä suojeltua fyysisiltä ja henkisiltä vammoilta.

Kun poika oli käynyt armeijan, luulin jo hetken, että hänen asiansa ovat kunnossa. Oli hyvä ja mielenkiintoinen työpaikka sekä asunto, eli kaiken piti olla hyvin, mutta asunnosta tuli häätö humalassa riehumisen ym. käytöksen takia. Poika muutti toiselle paikkakunnalle ja sanoutui irti työpaikastaan. Tästä alkoikin sitten todellinen alamäki.

Olimme satunnaisesti tekemisissä perhejuhlissa jne. Pari vuotta sitten hän soitti minulle ja pyysi rahaa uuden asunnon kalustamista varten, mutta arvasin rahojen tarpeen olevan aivan muunlainen, joten kieltäydyin antamasta. Hän suuttui tietenkin, ja sen jälkeen emme ole olleet hänen puoleltaan yhteydessä.

Kaiken tämän tapahtuneen jälkeen olin varma, että jotain tulee tapahtumaan, kun hänen sisaruksensa ja ystävänsä seurasivat alkoholin ja lääkkeiden sisältämää elämää facebookissa ja muutenkin. Marraskuussa 2013 aikuinen tyttäreni tuli illalla kertomaan sen kauan pelkäämäni uutisen, poikani oli puukottanut silloisen naisystävänsä hengiltä heidän yhteisessä asunnossaan. Tuomio on 9 vuotta taposta ja ensikertalaisena puolittuu 4,5 vuoteen.

Sisaret ovat olleet häneen yhteydessä kirjeitse ja osallistuivat myös oikeudenkäyntiin, itse en kyennyt paikalle menemään. Olen kirjoittanut hänelle kirjeen, jossa olen ilmaissut toiveeni väliemme korjaantumiseen kaikesta huolimatta, mutta hän ei ole ainakaan vielä ilmaissut, että haluaisi olla tekemisissä kanssani.

Kuvan henkilö ei liity juttuun.Colourbox.com

Luottamus meni onnettomuuden takia

Olen 32-vuotiaan tyttäreni äiti ja hänen neljän alle 10-vuotiaan lapsensa mummo. Olen ollut todella paljon heidän elämässään mukana. Hoitanut lapsia, siivonnut, auttanut paljon, myös rahallisesti sekä hoitanut heidän yrityksensä kirjanpitoa. Muutimme mieheni kanssa jopa samalle paikkakunnalle, jotta olisin lähempänä heitä, mikäli tarvitsevat hoitoapua yms.

Nyt tilanteemme on sellainen, että tyttäreni vihaa minua yli kaiken ja toivoo kuolemaani. Tähän tilanteeseen johti se, että 85-vuotias rattijuoppo törmäsi 4-vuotiaan lapsenlapseni rattaisiin, kun ylitimme suojatietä. Rattijuoppo, jopa pakeni paikalta. Onneksi ohikulkijat saivat rekisterinumeron ylös ja poliisi sai rattijuopon kiinni.

Rattijuoppo menettää ehkä kortin joksikin ajaksi ja saa jotain ehdollista, koska lapsi ei loukkaantunut kovin pahasti. Mutta minä, joka työnsin niitä rattaita, olen saanut kaikkein pahimman rangaistuksen, mitä voi kuvitellakaan: olen menettänyt kaikki lapsenlapseni, koska minuun ei enää luoteta.

Tytär sanoi minulle, että hän on aina pelännyt, että lapsille sattuu jotain, kun lapset ovat hoidossani. Kuitenkin hän on monet kerrat soittanut minulle ja pyytänyt viemään lapsia ulos tai hoitamaan heitä. Laskin, että olen hoitanut heitä tuon lähes kymmenen vuoden aikana yli tuhat kertaa ja tämä oli ensimmäinen kerta, kun tapahtui näin hirveää.

Mielialani on nyt täysin maassa ja mietin, mitä tekisin itselleni. Olen käynyt kriisiterapiassa ja jatkan käyntiä edelleen. Onneksi lääkäri määräsi rauhoittavia, jotka helpottavat hieman oloa.

Onneksi oikeudenkäynti on varmaan pian tulossa ja saan selvyyden, olinko minä kuitenkin se syyllinen vai se rattijuoppo. On todella raskasta elää epävarmuudessa.

Sisarkateus yllätti

Vuosi sitten täysin yllätyksenä esikoistyttäremme syyti minun päälleni syytöksiä, joiden mukaan häntä on kohdeltu huonosti ja pikkusiskoa on suosittu. Häntä ei ole kuunneltu, ei tuettu, on jätetty ulkopuoliseksi. Kolmesta lapsestamme hän on elänyt parisuhteessa siitä asti, kun kotoa lähti opiskelemaan ja on kahden lapsen äiti ja toisessa avioliitossa.

Kun hän on kotoa lähtenyt, meillä itsellämme oli asuntovelkaa eikä siis mahdollisuuksia auttaa taloudellisesti. Kaksi muuta lastamme ovat sinkkuja, ja pikkusiskon hankkiessa asuntoa pari vuotta sitten autoimme häntä, jotta sai velkaa pankista.

Esikoisemme näkee nyt kaikki asiat sisarkateuden sumentavien lasien läpi. Häntäkin on autettu aikoinaan niin kuin on pystytty, ja nyt monien vuosien ajan hänen lapsilleen mieheni on laittanut pienen summan rahaa kuukausittain harrastuksia ym varten.

Olemme mielestämme olleet tasapuolisia lastemme suhteen, mutta esikoisemme kokee asian aivan toisin. Olen jo vuosien ajan kokenut hänen puoleltaan ylimielisyyttä. Kaikkea, mitä sanon, hän arvostelee ja korjailee. Lopulta keskustelusta ei ole tullut mitään, hänen lähellään menen ikään kuin lukkoon. Meille tullessaan hän aina kiiruhtikin lukemaan lehteä ja oli omissa oloissaan, juurikaan mitään kontaktia ei syntynyt.

Vuoteen en ole häntä tavannut. Jouluna viestissään hän sentään antoi luvan olla yhteydessä lapsenlapsiin; ”ole parempi mummi kuin olet ollut äiti” oli hänen viestinsä. Olemme olleet aivan tavallisia vanhempia, varmasti taitamattomia, emme ole osanneet välittää rakkautta niin kuin hän osaa omille lapsilleen – monin sanoin ja halauksin. Elämäämme ei ole kuulunut alkoholi, ei väkivalta. Käymme edelleen töissä, olemme yli 60 v.

Tyttäremme on niin täynnä vihaa meitä kohtaan, että sydämeen sattuu. Jo vuosi sitten ehdotin, että menisimme yhdessä keskustelemaan terapeutin luo, tuntuu että omin voimin emme tästä selviä. Mutta hän ohittaa nämä ehdotukset – itse hän sanoo käyneensä jo vuosia terapeutilla.

Mennyt vuosi on ollut raskas. Hän puolestaan viestitti, että kun pääsee eroon jostain negatiivisesta, kuten tästä suhteesta vanhempiinsa, niin samalla vapautuu positiivista energiaa muuhun.

Kuusi vuotta tapaamisesta – ”Mitään syytä ei ole kerrottu”

Olen yli 60-vuotias mies. Poikani on yli 40. Hän avioitui noin 10 vuotta sitten eronneen naisen kanssa. Tällä oli silloin kaksi alle kymmenvuotiasta lasta. Heille syntyi tyttö vuonna 2007. 2009 kesällä loppui yhteydenpito heidän puoleltaan, mitään syytä ei ole kerrottu vielä tähänkään päivään mennessä.

Yritimme aluksi soitella, mutta puheluihin ei vastattu. Tekstiviestillä jotain kylmäkiskoista vastattiin, myös e-mailia ja facebokia kokeiltiin samalla tuloksella. Pitää mainita, että ennen välirikkoa välit pojan kanssa oli joka suuntaan hyvät. Totta kai tämä rassaa, kun ei voi lapsenlastaan tavata ja nähdä hänen kasvavan, kuusi vuotta tulee kesällä kun on nähty. Kotiemme välimatka on noin 3 kilometriä.

Aluksi suretti se, kun luulin, että minä olin jotenkin aiheuttanut tilanteen. Enpä minä usko, eikä muutkaan, että asia muuttuu, ellei pojan vaimo muutu.