Lucasilta puuttui syntyessään pala päätä – vauva päihitti kaikki todennäköisyydet

Raskaana olevalle äidille kerrottiin, että hänen odottamallaan lapsella on vakava epämuodostuma, jonka vuoksi vauva ei tulisi elämään minuutteja pidempään. Nyt pieni Lucas on seitsemänkuukautinen – ja siitä on kiittäminen vain päiviä vauvan syntymisen jälkeen tehtyä aivoleikkausta, kertoo muiden muassa yhdysvaltalainen CNN-uutiskanava.

Yhdysvalloissa New Jerseyn osavaltiossa asuvalle Maria Santa Marialle kerrottiin, ettei hän koskaan saisi nähdä ottamansa poikalapsen kasvavan. Parhaimmillaankin vauvan uskottiin pysyvän hengissä vain muutamia minuutteja.

Marian odottamalla lapsella oli harvinainen kallon epämuodostuma, joka koituisi lähes varmasti kuolemaksi. Eksenkefaliaksi nimettyä tilaa kuvaavat puuttuvat tai pienentyneet otsaluut sekä puuttuvat päälakiluut. 

Osa Marian syntymättömän lapsen aivoista oli kallon suojaamattomissa, minkä vuoksi ne olivat altistuneet kohdun sisäiselle ympäristölle. Se aiheuttaa usein suuria vaurioita, ja eksenkefalian ennuste onkin huono: aiemmin raportoiduista tapauksista kaikki ovat päättyneet vauvan kuolemaan.

Maria sai kaksi vaihtoehtoa. Hän voisi joko tehdä abortin tai synnyttää vauvan, ja toivoa että lapsi olisi hengissä edes hetkisen. Maria valitsi jälkimmäisen vaihtoehdon.

– He suosittelivat aborttia, jota en halunnut tehdä, Maria toteaa ABC 7 -uutissivustolle.

Uraauurtava operaatio

Kun Lucas-poika syntyi, äiti suri vastasyntyneen kohtaloa ja kertoi kolmelle tyttärelleen, ettei heidän pikkuveljensä tulisi elämään pitkään. Isä Augusto järjesteli hautajaisia.

Muutaman tunnin kuluttua vanhempia ja lääkäreitä odotti yllätys. Lucas hengitti itsenäisesti ja söi. Poika oli elänyt kauemmin kuin kukaan muu eksenkefalia-vauva aiemmin.

Kirurgit päättivät leikata vauvan ja yrittää vakauttaa tämän tilan, jotta perhe pääsisi kotiin. Vauvan pään päällä oli kookas nestepussi. Jos pussi rikkoutuisi kotona, vauva ei selviäisi hengissä.

Puolet Lucasin tyvitumakkeesta ei ollut kehittynyt kunnolla, mutta toinen puoli oli. Tyvitumakkeet ovat joukko etuaivojen rakenteita, joilla on merkitystä motoriikan ja oppimisen kannalta. Pikkulasten aivot ovat kuitenkin hyvin muokkautuvat ja sopeutuvat. Johtava kirurgi päätti poistaa osan pojan aivoista ja toivoi, että toimiva aivojen osa ottaisi omakseen puuttuvan puoliskon tehtävät. Operaatio vähentäisi riskiä kohtauksiin ja uusiin aivovaurioihin, mutta sitä ei ollut koskaan aiemmin tehty.

Maria-äiti päätti, että leikkauksen hyödyt ovat suuremmat kuin riskit. Lucas leikattiin muutaman päivän iässä. Leikkaus onnistui ja poika pääsi kotiin muutaman viikon päästä.

Pisimpään elossa säilynyt eksenkefalia-vauva

Nyt Lucas on seitsemän kuukautta vanha. Poika on ensimmäinen eksenkefalia-vauva, joka on selvinnyt hengissä muutamia tunteja pidempään.

Vauva on toipunut uskomattomalla tavalla. Hän syö kiinteää ruokaa, käy fysioterapiassa, yrittää ryömiä ja jokeltelee äidilleen. Lääkärit seuraavat ihmevauvan kehittymistä tiiviisti ja mielenkiinnolla.

Maria-äiti nauttii siitä, että hän on saanut viettää aikaa poikansa kanssa enemmän kuin vain minuutteja.

– Luojan kiitos saimme paljon enemmän, Maria sanoo.

Lähteet: CNN, ABC 7

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja