Löytyy niin keittiöstä kuin vaatteistakin – tiesitkö, että käytät avaruusteknologiaa päivittäin?

Moni arkipäiväiseltä tuntuva esine on alun perin kehitelty avaruusaluksien käyttöön. 

NASA on yhdysvaltalainen ilmailu- ja avaruushallinto, jonka pääasiallisena tehtävänä on kehittää avaruusteknologiaa. Vuodesta 1976 lähtien NASA on julkaissut lähes 2000 erilaista avaruusteknologista innovaatiota, joista suuri osa on päätynyt myös yksityisten ihmisten käyttöön. 

Olisitko uskonut näiden keksintöjen olevan kehitelty aikoinaan avaruusretkiä varten?

Digitaaliset kamerat

Otitpa sitten kuvia digitaalisella järjestelmäkameralla tai matkapuhelimellasi, käytät avaruusteknologiaa. Useimmat pienet digitaaliset kuvauslaitteet on alun perin kehitelty planeettojenvälisten tehtävien suorittamiseen. Tätä teknologiaa käytetään laajsti myös lääketieteessä, kuten hammasröntgeneissä. 

Äidinmaidon korvike

Eräs NASA:n projekteista keskittyi elämän kehittämiseen Marsissa. Tutkijat havaitsivat, että rintamaito on erinomainen omega-3-rasvahappojen lähde, jolla on keskeinen rooli vauvan kehitykselle. Tätä ravintopitoista maitoa jäljitellessään tutkijat tulivat keksineeksi äidinmaidon korvikkeen, joka on ravinnut vauvoja ympäri maailmaa jo usean vuoden ajan.  

Ilmatyhjiöpakkaus

Tyhjiöpakkausten avulla tutkijat halusivat taata avaruuslentojen turvallisuuden. Tyhjiöpakkausten avulla ruoka saatiin myös säilytettyä mahdollisimman pitkään. Nykyisin tätä innovaatiota hyödynnetään erilaisten helposti pilaantuvien raaka-aineiden, kuten lihan säilytyksessä. 

Aurinkolasit

NASA-teknologian ansiosta aurinko-ja laskettelulaseihin on onnistuttu kehittämään kirkkaat ja värejä parantavat linssit. Alun perin tätä teknologiaa hyödynnettiin avaruusalusten ikkunoiden suojaamiseen. 

Imuri

Sähköjohdottomat käsi-imurit ovat kätevä apu siivoukseen, mutta harva tietää, että ne kehitettiin alun perin näytteiden keräämistä varten. Nämä välineet ovat levinneet avaruudesta niin kuluttajien, lääketieteen kuin teollisuudenkin käyttöön.

Avaruushuovat ja palomiesten vaatteet

Vuonna 1964 NASA:n avaruusohjelmaa varten kehiteltyjä avaruushuopia käytetään nykyisin hätätilanteissa, mutta myös urheilukilpailuissa. Metallipinnalla päällystettyjä muovihuopia käytetään ruumiinlämmön ylläpitämiseen. Myös palomiesten käyttämät asut on kehitelty avaruuspukuja jäljitellen.

Lue myös:

    Uusimmat