Los Angelesiin asettunut Lauri Ylönen: Olen panostanut perheeseen
Uuden soolosinglen perjantaina julkaiseva The Rasmus -laulaja Lauri Ylönen tankkasi d-vitamiinivarastot täyteen Kaliforniassa.
The Rasmuksen nokkamies Lauri Ylönen on parhaillaan perheineen käymässä Suomessa. Ylönen, tämän vaimo Paula Vesala ja näiden Julius-poika ovat asuneet lähes vuoden verran Yhdysvalloissa.
– Olemme olleet nyt pari viikkoa täällä. Auringosta ei ole pahemmin saatu nauttia, mutta toisaalta d-vitamiinit on otettu talteen Los Angelesissa, Ylönen kertoo MTV.fille.
Millaista Kaliforniassa asuminen on ollut?
– Olen saanut panostaa perheen kanssa olemiseen. Suomessa kun on, sitä tulee ahnehdittua kaikenlaista ohjelmaa. Perheemme on niin sanotusti tv:stä tuttu. The Rasmus tosin tunnetaan kyllä Los Angelesissa ja ehkä kerran päivässä joku tunnistaa.
Yhdysvaltoihin muuttaminen oli Ylöselle myös haaste. Hän kokee saavuttaneensa Suomessa kaiken.
– Se kiehtoo, että ulkomailla saa aloittaa kaiken alusta. Näillä näkymin aiomme asua Losissa vielä muutaman vuoden. Mutta meillä on kuitenkin kakkoskoti Suomessa. Eli emme jätä Suomea kokonaan.
Ylönen toteaa, että Los Angelesissa asuu yllättävän paljon suomalaisia.
– Siellä on tehty Duudsonien kanssa kärrynpyöriä biitsillä, mies naurahtaa.
– Losissa on hyvin eläväinen Suomi-skene. Siellä vaikuttaa monia suomalaisia tyyppejä, joista ei edes tiedetä täällä. Uuteen maahan kun muuttaa, sieltä usein löytää tavallaan Suomen pienoiskoossa. Siellä sitä ollaan samassa kusessa, Ylönen kuvailee nauraen.
The Rasmus -laulaja julkaisee huomenna perjantaina uuden soolosinglen A New Day.
– Kirjoitin aluksi kyseistä kappaletta toiselle artistille, mutta demoversiota biisistä äänittäessä kävikin niin, että se kuulosti The Rasmukselta. Sitten päätin tehdä pitää laulun itselläni. Tarkoituksena on ollut tehdä sellaista hyvää autoilumusiikkia.
– En tiedä, koska julkaisen kokonaisen soololevyn. Levyformaatti ei enää merkitse niin paljoa. Jos keksin tänään jotain, mitä haluan äänittää, voin pistää sen pihalle huomenna.
Singlen on tuottanut muun muassa Shakiran, Nelly Furtadon, Enrique Iglesiasin ja Jessica Simpsonin kanssa työskennellyt huipputuottaja Lester Mendez.
– The Rasmuksen kanssa olemme myös työstäneet uutta materiaalia. Minkäänlaista julkaisuaikataulua ei sen suhteen ole. Sanotaan näin, että sitten kun on valmista ja tarpeeksi hyviä kappaleita kasassa.
Uusimmat
-
00:07
Manchester City on Mestarien liigan voittaja – Inter tuhri satumaisia paikkoja, katso dramaattinen loppuratkaisu
-
23:44
Neljää ihmistä ammuttu Tukholmassa: 15-vuotias poika kuollut – kaksi henkilöä otettu kiinni
-
23:44
Manchester City kiinni Mestarien liigan voitossa! Video: Tähtipelaaja latasi pallon voimalla verkkoon
-
23:29
Pep Guardiola putosi polvilleen – katso: Manchester Cityltä kammottava virhe puolustuspäässä
-
22:58
Lottoarvonnassa ei täysosumaa: Tässä oikea rivi
-
22:52
Karmea isku Manchester Citylle Mestarien liigan finaalissa – katso: musertunut supertähti sivuun kesken ottelun
-
22:48
Zelenskyi pyytää kansainvälistä apua tulvan uhreille Venäjän miehittämälle alueelle – MTV seuraa sotaa
-
22:37
Tämän yksityiskohdan Sami Hyypiä muistaa Istanbulin ihmeestä: "Siinä olisi moni huutanut kurkku suorana"
-
22:23
Raivokas puhuri tempaisi Jukuparkin pomppulinnat usean metrin korkeuteen Turussa – lapsia loukkaantui järkyttävässä tilanteessa
-
22:06
Pep Guardiola teki kipeän päätöksen ennen Mestarien liigan finaalia – "Hän voisi olla siellä"
-
22:01
Näin artisti Ville Galle muistelee 11 vuoden takaista tv-haastattelusta myöhästymistään – nuorelle pojalle tuli liikaa asioita kerralla
-
21:49
Tältä näyttää vierailu suomalaismuseoon virtuaalitodellisuudessa – Katso MTV:n ensimmäinen haastattelu Metaversumissa
-
21:34
Torstaina iskenyt salama käynnisti tuhoisan tapahtumaketjun Kazakstanissa: Nyt useita ihmisiä on kuollut
-
20:56
Tupac Shakur sai postuumisti tähden Hollywood Walk of Famelle – historioitsija: "Kaikkein tärkein hiphop-ikoni"
-
20:50
Kirjepommittaja Ted "Unabomber" Kaczynski on kuollut
-
20:42
Maailman ykkönen nousi kovaan seuraan historiallisella voitolla Ranskan avoimissa
-
20:35
Teemu Pukkia viedään ison rahan äärelle – agentti kommentoi MTV Urheilulle: "Kaikki on yhä auki"
-
20:35
Venäjä julkaisi uutta kuvaa tuhotuista länsimaisista tankeista – videon yksityiskohdat herättävät epäilyksen onnistumisten suurentelusta
-
20:24
Osaatko käyttää kondomia oikein? Näin käytät kumia turvallisesti
-
19:57
Tutkija pitää Trumpin uusia syytteitä vakavina: Voisiko Trump toimia presidenttinä vankilasta käsin?
-
Lataa lisää