Lomautuksia, irtisanomisia, julkista energiatukea... – kyselyt maalaavat tummaa kuvaa teollisuuden heikkenevästä tilanteesta
Suomen Yrittäjien mukaan tilanne teollisuudessa on selvästi heikkenemissä.
Yrittäjägallupin mukaan joka kahdeksas teollisuusyritys sanoo tarvitsevansa välttämättä julkista energiatukea, ajaa alas tuotantoaan ja vähentää henkilöstään.
Vastausten perustella kuusi prosenttia teollisuusyrityksistä pelkää kaatuvansa.
Teollisuusyrityksistä 38 prosenttia arvioi gallupissa, että yrityksen taloudellinen tilanne heikkenee jonkin verran tai selvästi seuraavan vuoden aikana.
Paranevat näkymät ovat 23 prosentilla vastanneista teollisuusyrityksistä.
Lue myös: Kysely: Sähkökatkot aiheuttaisivat haittaa 85 prosentille yrityksistä – nämä alat kärsisivät eniten
Energiakriisi voi johtaa lomautuksiin tai irtisanomisiin
Edunvalvontajärjestö Kemianteollisuuden kyselyn mukaan jopa viidennes alan yrityksistä voi joutua pohtimaan irtisanomisia korkeiden energian hintojen vuoksi.
Vastausten perusteella myös lomautuksia on odotettavissa aiempaa enemmän.
Kyselystä ilmenee, että kemianteollisuuden yrityksillä on vaikeuksia siirtää kohonneita kustannuksia omien tuotteidensa hintoihin.
Erityisesti ongelmia on peruskemian ja muoviteollisuuden yrityksissä, joista suurin osa on pystynyt siirtämään kustannuksia vain osittain.
– Kemianteollisuuden suhdannetilanne on kääntynyt laaja-alaisesti miinukselle. Kevään ja kesänkin aikana osa indikaattoreista oli vielä plussan puolella, sanoo Kemianteollisuuden johtava asiantuntija Sampo Pehkonen tiedotteessa.
Järjestön mukaan kemianteollisuuden tuotantomäärät ovat olleet laskusuunnassa ja kapasiteetin käyttöaste on alimmillaan sitten finanssikriisin.
Vaikka uusien tilausten arvo on pompannut kohonneiden hintojen vuoksi, ovat tilausmäärät tavanomaista matalammalla tasolla.
Juttu jatkuu videon jälkeen.
Kemianteollisuuden osuus lähes viidennes teollisuuden sähkön kokonaiskäytöstä
Kemianteollisuus kertoo, että Suomessa alan osuus koko teollisuuden sähkön kokonaiskäytöstä on noin 18 prosenttia. Kemianteollisuuden prosessit pyörivät etenkin sähköllä ja öljytuotteilla.
Maakaasu oli aiemmin merkittävä energianlähde, mutta sen käyttö on voimakkaasti supistunut.
Kemianteollisuuden jäsenkyselyyn vastanneista yrityksistä 62 prosenttia kertoi tehneensä sähkön säästötoimenpiteitä energiakriisin vuoksi.
Vastanneista yrityksistä 30 prosenttia on tehostanut toimintaa ja 21 prosenttia on vähentänyt tuotantoaan väliaikaisesti. Lisäksi 47 prosenttia aikoo vähentää sähkönkäyttöään ensi vuonna.
– Kemianteollisuudessa on säästetty sähköä kolme prosenttia energiakriisin aikana. Säästö, joka on vuodessa noin 170 gigawattituntia, vastaa esimerkiksi Nurmijärven asukkaiden vuotuista sähkönkulutusta.
– Sähkön säästö on seitsemänkertaistunut aiempiin vuosiin verrattuna, ja koska kemianteollisuus on niin voimakkaasti optimoinut sähkönkäyttöään jo ennen kriisiä, voidaan näitä lukuja pitää merkittävinä, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mika Aalto.
Uusimmat
-
16:25
Videota Jesse Puljujärvestä on katsottu yli 1,5 miljoonaa kertaa – oletko nähnyt hilpeän pätkän?
-
16:23
Suomeen salakuljetettuja pidettiin päiväkausia talossa, jossa ei ollut sähköä, juoksevaa vettä tai vessaa
-
15:59
Poliisi pyytää havaintoja omakotitalon tulipalosta Kouvolassa
-
15:55
Ex-TPS-hyökkääjän käytös lytättiin – kunnioittamaton ele MM-jäällä
-
15:45
Suomalaisten suosimaan pysäköintisovellukseen muutoksia – mukana "yksi paljon toivottu ominaisuus"
-
15:40
Helsingin tietomurron uhreja ei kiristettäne kuin Vastaamossa, asiantuntija arvioi
-
15:30
Suomalaiset antoivat eniten yleisöääniä Israelille – Spotifyn suosituimpien listalta löytyvät kuitenkin aivan eri kappaleet
-
15:15
"Sellainen murhaajan katse" – todistajat kertoivat, miten Oulun murhan uhri pelkäsi kihlattuaan
-
15:13
Ilmajoella mitattu tämän vuoden uusi lämpöennätys: 24,5 astetta!
-
14:39
Syyrialaismiehen Suomeen tuonut pariskunta ei syyllistynyt rikokseen, koska teko oli hyväksyttävä – kolmas epäilty sen sijaan sai tuomion
-
14:38
Vankilakuljetukseen hyökättiin Ranskassa – kaksi vartijaa kuoli
-
14:36
Leijonien elintärkeä osasto vielä tuuliajolla – "Pienet nuhteet Jukka Jaloselle"
-
14:29
Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa, joukossa sylilapsia
-
14:28
Chris Hemsworth rikkoi Met-gaalassa yhtä erittäin tärkeää sääntöä
-
14:20
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
14:00
Ulkomaalaiseen euroon tulee ensimmäistä kertaa suomalaisen kuva – tältä näyttää Paavo Nurmi kolikossa
-
13:58
Suomalaisluotsille komeaa kunniaa Ranskassa
-
13:57
Uusi rajalaki voidaan säätää perustuslain estämättä
-
13:49
Venäläisen oppositiopoliitikon valitus 25 vuoden vankeustuomiosta hylättiin
-
13:44
Markku Kanervan asemasta merkittävä päivitys
-
Lataa lisää