Lomasankarit

Lomasankareiden traileri on oiva esimerkki siitä, kuinka vääränlaisen käsityksen elokuvasta saattaa trailerin perusteella saada. Trailerin nähtyäni odotin Kummeli-tyyppistä humoristista toimintaa, mutta huomasinkin katsovani lastenelokuvaa. Tässä ei siis ole mitään pahaa, mutta elokuvateatterissa istui eräs yllättynyt aikuiskatsoja.

Lomasankareissa viisihenkisen uusperheen lomamatkasta Kreikan Kos-saarelle tulee perheen sisäisiä jännitteitä pehmentävä reissu, tosin radikaalein kääntein. Tonin äiti on aiemmin kuollut traagisessa hukkumisonnettomuudessa ja poika kokee äiti-ja velipuolensa lähinnä häiriötekijöinä, reviirilleen tunkeutujina. Kun kreikkalainen kaunotar Adriana (Ifigeneia Tzola) kidnapataan, tyttöön pihkaantunut Toni (Nuutti Konttinen) lähtee velipuoltensa (Veikka Vainikka ja Emil Auno) kanssa pelastusreissulle. Sieppauksen motiiviksi paljastuu hylyn pohjalla makaava kulta-aarre, jonka nostamisessa vain mestarillinen sukeltaja Adriana pystyy auttamaan. Pojat saavat huomata kreikkalaisten pelaavan kovilla panoksilla ja rikollisuuden soluttautuneen kaikkialle. 

Varhaisteineille suunnattu toimintapläjäys ei ole tyypillinen lajivalinta suomalaiselle elokuvalle, mutta pelkästä erikoisuudesta ei heru irtopisteitä. Ja jos tarkkoja ollaan, kyse on suomalais-kreikkalaisesta yhteistuotannosta. Elokuvan juoni, henkilösuhteet ja dialogi kärsivät kliseistä. Tarinassa keneenkään ei voi luottaa, mitä korostetaan turhankin painokkaasti. Asioiden alleviivaamista tarvitaan lasten- ja nuortenelokuvissa tietysti enemmän kuin aikuisille suunnatuissa, mutta ei sentään aivan näin paljon.

Uusi nuorisoidoli Nuutti Konttinen on saatu elokuvan pääosaan, mutta hän ei tee vaikutusta. Pikkuveljiä esittävissä Veikka Vainikassa ja Emil Aunossa on enemmän särmää ja energiaa. Uusperheen vanhempia näyttelevät Laura Malmivaara ja Ville Myllyrinne, joille annetaan seikkailussa kovin vähän tilaa. Myllyrinne ei juurikaan pääse esittelemään koomikon taitojaan tai päästelemään suustaan hokemiksi muuttuvia letkautuksia. Sujuvalla dialogilla voidaan pelastaa paljon ja kerätä uskottavuuspisteitä, myös tyylittely ja pienet ylilyönnit toimivat satu- ja seikkailuelokuvissa. Mutta oliko kreikkalaisista roistoista pakko tehdä mafiosojen karikatyyrejä?

Elokuvassa puhutaan suomea, englantia ja kreikkaa, mutta vuorosanat tuntuvat kaikilla kielillä kömpelöiltä. Eri kielten sekamelska aiheuttaa tarinassa tietysti myös kommunikointivaikeuksia. Jos vedenalainen aarrejahti, viaton teiniromantiikka ja turistisaaren upeat maisemat riittävät katsojalle, siinä tapauksessa Lomasankarit täyttää tehtävänsä.