Lintuinfluenssa niittää merikotkan poikasia – "Surullisena esimerkkinä"

Tänä vuonna löydettiin merikotkien pesistä poikkeuksellisen paljon kuolleita poikasia. Lisäksi tavattiin selvästi sairaita, eläviä poikasia, kertoo Sääksisäätiön kartoitus.

Suomen merikotkakanta on vakaa, vaikka poikasia on kuollut kuluneena kesänä lintuinfluenssaan. Näin todetaan pesivien merikotkien vuotuisessa inventoinnissa, jonka tulokset Sääksisäätiö julkisti tänään.

Merikotkakanta ei ole kasvanut viime vuodesta. Koko maassa todettiin noin 600 pesivää paria, jotka tuottivat runsaat 560 varttunutta poikasta. Pesinnän tulos on jokseenkin sama kuin kahtena edellisenä vuonna.

Pesien tarkastuksessa käytiin läpi yli tuhat entistä ja nykyistä pesää Ahvenanmaalta ja Saaristomereltä Utsjoelle saakka.

Merikotkan vahvimpia esiintymisalueita Suomessa ovat Varsinais-Suomi ja Ahvenanmaa sekä Merenkurkku, mutta laji pesii nykyään miltei koko maassa. Parhailla saalistusmailla merikotkien kesken on kova kilpailu hyvistä pesäpaikoista.

Suomen järvialueella merikotkia tavataan vuosi vuodelta enemmän ja kanta kasvaa vähitellen, erityisesti Kainuussa, Koillismaalla ja Lapissa. Saimaan vesistöalueelta ei tunneta vielä pesintöjä.

Lukuisia kuolleita poikasia

Tänä vuonna löydettiin merikotkien pesistä poikkeuksellisen paljon kuolleita poikasia, 15 todettua tapausta. Lisäksi tavattiin selvästi sairaita, eläviä poikasia.

Osa menehtyneistä poikasista oli pesän tarkastusvaiheessa sen verran tuoreita, että ne voitiin analysoida Ruokavirastossa. Kaikki neljä tutkittua poikasta olivat varmuudella menehtyneet lintuinfluenssaan.

Kesän aikana on löydetty etelärannikolta myös kuolleita aikuisia merikotkia, joista ainakin kaksi todettiin lintuinfluenssan uhreiksi.

Kun tautia on liikkeellä, merikotka saa sen verraten helposti saalistaessaan heikkokuntoisia vesilintuja.

–  Merikotka on hyvä ja tärkeä luonnon tilan indikaattori. Tästä ovat surullisena esimerkkinä viime vuosina lintuinfluenssaan kuolleet merikotkat ja vähän aiemmin lyijyn tappamat kotkat, kertoo Sääksisäätiön merikotkatyöryhmän seurantavastaava Heikki Lokki tiedotteessa.

Merikotka hautoo melkein Helsingin keskustassa 1:49
Katso videolta, kuinka merikotka oli päättänyt rakentaa pesänsä melkein Helsingin keskustaan.

Lue myös:

    Uusimmat