Liitto tiensä päässä – tästä tunnistaa kuolevan suhteen
Jälkikäteen monen on helppo arvioida omia parisuhteita, jotka ovat aikoinaan päättyneet eroon, mutta mitkä hälytysmerkit suhteessa kertovat siitä, että ero voisi olla molempien kumppaneiden kannalta paras vaihtoehto? MTV Lifestyle otti selvää.
Jos parisuhde ei tunnu toimivan, mutta voimia eropäätöksen tekemiseen ei ole, psykologi Ilona Rauhala kertoo, että kolmea varoitusmerkkiä voi olla silloin tällöin hyvä seurata omassa parisuhteessa.
1. Fyysinen kontakti on tärkeää
Seksuaalisuus on äärimmäisen tärkeä asia suurimmalle osalle ihmisistä. Fyysisen kontaktin tarve ja oman seksuaalisuuden ilmaiseminen ovat niin perustavanlaatuisia tarpeita, että useimmiten koetaan, että niitä on aina jollain tapaa tärkeä tyydyttää – ennemmin tai myöhemmin.
– Jos suhde on pitkään sellainen, että siinä ei ole mitään fyysistä kontaktia, niin kyllä se on silloin merkki siitä, että kyseessä ei ole enää elinvoimainen parisuhde tai rakkaussuhde, Rauhala toteaa.
2. Kommunikoinnilla rakennetaan terve suhde
Parisuhteen osapuolilla on tärkeää olla elämässä yhdistäviä tekijöitä, jotta suhde tuottaa hedelmää. Kommunikointi ja yhteiset harrastukset tai rutiinit ovat avainroolissa parisuhteessa.
– Jos ei ole mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita, yhteistä arvomaailmaa tai mitään asiaa, josta vaihtaa ajatuksia toisen osapuolen kanssa, niin tällainen täydellinen viileneminen voi olla merkki siitä, että ero voisi olla hyvä vaihtoehto, Rauhala kertoo.
3. Rauhattomuus on merkittävä varoitusmerkki
Yksi ääripää parisuhderintamalla on suhde, joka on täysin kaoottinen ja arki on yhtä riitelemistä. Rauhala pitää tällaista ilmapiiriä yhtenä tärkeimmistä varoitusmerkeistä.
– Jos on kovasti riitaa ja koko ajan väännetään ja kodista tai muista kohtaamispaikoista muotoutuu turvattomia ja rauhattomia paikkoja, niin se on merkki siitä, että asialle on aika laittaa piste, Rauhala toteaa.
Katso video: Ilona Rauhala Huomenta Suomessa 7.4.2014
Lue myös:
Heli Kuitunen, heli.kuitunen(at)mtv.fi
Uusimmat
-
12:06
23-vuotias mies surmasi taksinkuljettajan teräaseella – poliisi käytti Kuusankosken taksisurmaajan kiinniotossa poliisikoiraa
-
12:01
Maustepurkeissa on kätevä ominaisuus, jonka harva on huomannut – katso näppärä kikka
-
11:54
Vaalikone: Asiantuntijoilta kolme havaintoa – "Kyllä mahdollisuudet menisivät"
-
11:49
Israel kiistää haluavansa ajaa palestiinalaiset kodeistaan pysyvästi – MTV seuraa sotaa
-
11:13
Spotify julkisti jättimäisen irtisanomispaukun
-
11:06
Verotus ei korjaa apteekkien kilpailun puutetta –KKV: "Apteekkarien tulot nousevat niin suuriksi..."
-
11:05
Tähtipelaajalta järkyttävä kanuuna kärkiottelussa – selostaja äimistyi: "Likimain täydellinen"
-
11:02
Eini astelee Linnan juhliin ensimmäistä kertaa: "Vietin muutaman hiljaisen hetken"
-
11:00
Sakeat lumisateet mahdollisia rannikolla – muistatko vielä Merikarvian yli 70 sentin lumikertymän yhdessä päivässä?
-
10:50
Syyttäjä: Airiston Helmen toimintaa pyöritti vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä – peitekieli, ankaria sääntöjä ja salanimiä
-
10:46
Mäkihyppääjä meni vessaan – seuraavassa hetkessä kisa oli pilalla
-
10:35
Carly käyttää vain 114 euroa kuukaudessa ruokakauppaan: "Avain kaikkeen on, että..."
-
10:33
Seuraavien talviolympialaisten ympärillä iso kysymysmerkki – KOK ajaa kulisseissa omaa ratkaisuaan
-
10:30
Venäläisellä somekanavalla kasvaa protestiliike – "Palauttakaa miehemme, meille riittää!"
-
10:00
Yksin kotona -näyttelijä Macaulay Culkin sai Walk of Fame -tähden – tältä näyttelijä näyttää nyt
-
09:51
Ukrainan drone iski venäläiseen öljyvarikkoon – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
09:48
Jos haluat tämän joulukinkun, kannattaa toimia ripeästi
-
09:46
Poliisi pyytää havaintoja – nämä suharit eivät halunneet jäädä selvittämään tekemisiään
-
09:31
Ei herkille: Järkyttävä tilanne UFC:ssä nostatti raivoryöpyn – "Halusiko hän, että Bobby kuolee?"
-
09:13
HS: Suomalaisopiskelijan kandityö palkittiin maailman parhaana – pelkkä nimi saa kielen solmuun
-
Lataa lisää