Lihakohu kuumensi tunteet MTV:n suorassa lähetyksessä – juontaja Nina Rahkolan oli puututtava kiivassanaiseen keskusteluun: "Aika kovia syytöksiä"

Helsingin yliopiston omistamat Unicafe-ravintolat lopettavat naudanlihan tarjoamisen – mitä muutoksella tavoitellaan? 9:26
Lihatuotantoon liittyvä keskustelu kuumensi tunteet myös Viiden jälkeen -ohjelmassa torstaina.

Lihatuotantoon liittyvä keskustelu muuttui kiivaaksi Viiden jälkeen -ohjelman studiossa torstaina. 

Helsingin yliopiston Unicafe-ravintolat ilmoittivat aiemmin tällä viikolla luopuvansa naudanlihasta ekologisuuteen vedoten. Ilmoitus herätti valtakunnallisesti voimakkaan keskustelun, jota on käyty niin suomalaisten kahvipöydissä kuin eri medioissakin. 

Aihe selvästi jakaa ihmisten mielipiteet: toiset pitävät lihasta luopumista ympäristötekona, kun taas toiset pelkäävät kasvispainotteiseen ravintoon siirtymisen uhkana muun muassa kotimaiselle maataloudelle ja eläinlajien monimuotoisuudelle.

Aiheeseen tartuttiin torstain Viiden jälkeen -ohjelmassa, jossa lihatuotannon ilmastokuormitukseen liittyvä keskustelu muuttui kesken haastattelun tuliseksi sanasodaksi Anne Kalmarin (kesk.) ja Unicafen liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäen välillä.

"Te olette vastuussa siitä, että..."

Kalmari puhui voimakastahtoisesti kotimaisen lihatuotannon puolesta ja korosti puheenvuorossaan tutkimustuloksia, joiden mukaan kotimainen lihatuotanto on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin muualla.

Kun Pihlajamäki kyseenalaisti Kalmarin esittämät näkemykset lihatuotannon ilmastokuormitukseen liittyen, lihatuotannon puolestapuhujan äänensävy muuttui syyttäväksi. 

– Te olette vastuussa siitä, että meillä todellakin uhanalaisia lajeja tulee kuolemaan enemmän. Te olette vastuussa siitä, että perheviljelmät eivät saa enää toimeentuloa. Te olette myöskin vastuussa siitä, että lypsykarjatilojen vasikoille ei ehkä löydy ehkä löydy sijoituspaikkaa jatkossa, ja käy niin kuin Keski-Euroopassa, jossa vasikat tapetaan ihan pienenä, Kalmari sanoi katsoen syyttävästi Lehtimäkeä. 

– Aika kovia syytöksiä, Nina Rahkola totesi kipakan puheenvuoron jälkeen.

Miten Unicafen liiketoimintajohtaja Leena Pihlajamäki vastasi koviin syytöksiin? Katso kiivassanainen keskustelu kokonaisuudessaan yllä olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat