Talvilomalla herkutellaan suolaisia ja makeita lettuja! Tee ensin taikina turpoamaan ja valmista sen jälkeen täyte. Tästä taikinasta voit paistaa joko pieniä lettuja tai isompia räiskäleitä. Täytä letut valmiiksi tai tarjoa täyte erikseen.
Lettutaikina
4:lle
- 5 dl maitoa tai ½ maitoa ja ½ piimää
- 1 ½ dl erikoisvehnäjauhoja
- 1 dl ohrajauhoja
- 2 munaa
- ½ tl suolaa
- 2 rkl pullomargariinia tai öljyä
Mittaa jauhot ja neste kulhoon ja vatkaa hyvin sekaisin. Lisää munat sekä suola ja rasva ja anna turvota puolisen tuntia tai pidempään. Paista letut tai räiskäleet lettu- tai paistinpannulla tai kesällä muurinpohjapannulla.
Juustotäyte
- pieni puna- tai salottisipuli hienonnettuna
- 1-2 rkl rypsiöljyä
- ripaus suolaa
- mustapippuria
- tuoretta basilikaa
- 2 punaista tomaattia pieninä kuutioina
- 1 keltainen tomaatti tai ½ keltainen paprika kuutioina
- 200 g tuorejuustoa (voi olla kevyttä)
Sekoita ainekset tahnaksi. Nosta täytettä räiskäleelle ja taita kahtia tai kierrä halutessasi rullalle.
Marja-rahkatäyte
- 2½ dl vaahtoutuvaa kevytkermavalmistetta (Flora 20%)
- 1 tkl maustettua rahkaa, esim. sitruunarahkaa
- sokeria tai hunajaa
- ½ l marjoja, esim. vadelmia, mansikoita tai mustikoita
Makeaa täytettä varten vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää siihen maustettu rahka, tai mausta rahka itse. Laita letuille marjoja ja kermarahkaa.
Resepti: Arja Savela, Myllyn Paras Oy
Uusimmat
-
20:35
Poliisitehtävän syy Venäjän suurlähetystössä selvisi
-
20:29
MTV:n kirjeenvaihtaja Mari Karppinen sai Yhdysvaltain kansalaisuuden – "Yllättävän suuri hetki"
-
20:09
Zlatan Ibrahimovic paljasti melkoisen syntymäpäivälahjan – hinta hipoo miljoonaa
-
20:03
290 000 euroa kahden vuoden vankeudesta ei riitä Liberia-sotarikosjutussa vapautetulle – "Ei kohtuullista"
-
20:01
Tuija Pehkonen yrittää pyristellä pois vanhemmiltaan oppimasta mentaliteetista: "Aina ei tarvitse tehdä, tehdä ja tehdä"
-
19:29
Poliisilla tehtävä Venäjän suurlähetystöllä – virkavalta porttien sisäpuolella
-
19:13
Mies pelasti olympiamitalisti Dianan, 19, keskellä verilöylyä – kylmäävä kuvaus raitiovaunussa alkaneesta tappamisesta: "Valahdin kalpeaksi"
-
19:05
Sanna Saarijärvellä poikkeuksellinen teatterirooli: "Aika paljon kaikkea kiinnostavaa törkyä"
-
18:56
Hämmentävä hetki suorassa lähetyksessä – Liiga-selostajan paletti hajosi täysin: "Tätä ei kuvissa näy"
-
18:55
Ikäraja ihonhoitotuotteille? Yhä nuoremmat lapset käyttävät liian vahvoja aineita
-
18:39
Brasilialaisgrilli leimahti – kolme loukkaantui vakavasti
-
18:35
15-vuotiaana julmasti kuolleen tytön omaiset helpottuivat Valkeakosken murhatuomiosta: "Tämä on heille vahvasti tunneasia"
-
18:20
Patrik Laineen telonut pelaaja otti yhteyttä – näin suomalainen reagoi
-
18:19
Eläkeläismies voitti Ruotsin Lotossa miljoonapotin jo toisen kerran: "Voimme tehdä, mitä haluamme"
-
18:01
Erika Vikman on harmistunut rakkauselämäänsä koskevista otsikoista: "Asia, mistä haluan vähiten puhua"
-
18:00
Yöpakkaset kiristyvät etelässä – ensi viikolla jopa +15
-
17:34
Valkeakosken 15-vuotiaan tapporaiskauksesta tuomio murhasta
-
17:32
Yksi parhaista omenapiirakoista! Katariinan ohje on huikea hitti
-
17:17
Satosen vientivetoisesta palkkamallista sataa kritiikkiä: "Olemme suivaantuneita ja pettyneitä"
-
17:12
SE-nainen päättää yleisurheilu-uransa – "Olympialaiset oli viimeinen niitti"
-
Lataa lisää