Lettukestit

Kesään kuuluu letut ja lettukestit. Yksinkertaisimmillaan lettuset maistuvat sokerin tai hillon kera, mutta erilaiset suolaiset täytteet tuovat kesäruokaan tuhdimpaa tuntua.

Kestipöydän voi koota kokonaan lettuteeman ympärille. Lettukesteissä voi paistopuuhaan osallistua myös vieraat, niin lapset kuin aikuisetkin. Tortillojen tapaan lettujen täytteet tarjoillaan kipoista, joista jokainen voi lusikoida letulleen mieluisimmat. Täytevaihtoehdot voivat olla niin makeita kuin suolaisiakin. Nosta pöytään kipoissa esimerkiksi kypsennettyjä broilerinsuikaleita, lämmin tai kylmäsavukalaa, maustettua kermaviiliä, juustoraastetta, salaattia, tomaattia, kurkkua ja uutta sipulia varsineen silputtuna.

Toinen vaihtoehto on pyöräyttää tai taitella letuista valmiita rullia ja nyyttejä, jotka voi kätevästi lämmittää uudestaan uunissa.

Klikkaa tästä lue juttu lettuperinteistä.

Peruslettutaikina

4 munaa 1 l maitoa 1 tl suolaa 5 dl vehnäjauhoja (TAI 2 dl ohrajauhoja ja 3 dl vehnäjauhoja) 50 g voita sulatettuna

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää maito ja suola ja lopuksi jauhot voimakkaasti vatkaten. Jätä jääkaappiin turpoamaan. Lisää sulatettu voi ennen paistamista. Paista voilla.

Pinaattiletut äyriäistäytteellä

5 dl maitoa 2 munaa 1,5 tl suolaa 0,5-1 tl muskottipähkinää 2,5 dl vehnäjauhoja 1 rkl öljyä 150 g pinaattia voita paistamiseen

Vatkaa kananmunien rakenne rikki. Lisää joukkoon maito, suola, mausteet, öljy ja sulatettu sekä valutettu pinaatti. Anna turvota noin puoli tuntia. Paista letut paistinpannussa voissa.

Äyriäistäyte

1 tkl simpukoita 1 ps (n. 180 g) katkarapuja 1 pieni sipuli 1-2 rkl öljyä 2-3 rkl vehnäjauhoja 2 dl kuohukermaa 1 dl simpukoiden lientä (suolaa) valkopippuria hienonnettua ruohosipulia juustoraastetta (emmental tai mozzarella)

Valuta simpukat ja ota liemi talteen. Sulata ja valuta katkaravut. Kuori ja hienonna sipuli. Kuumenna öljy paistinpannussa ja kuullota sipulisilppu. Lisää vehnäjauhot ja kypsennä niitä hetki sekoitellen. Lisää kerma ja simpukoiden liemi. Sekoittele, kunnes kastike kiehuu ja sakenee. Tarkista suola ja mausta pippurilla. Lisää lopuksi simpukat ja katkaravut. Kuumenna, mutta älä enää keitä, jotta äyriäiset eivät sitkisty. Lisää lopuksi hienonnettua ruohosipulia.

Täytä pinaattiletut täytteellä ja kääri rullalle tai taita nyytiksi. Nosta uunivuokaan ja ripottele päälle juustoraastetta. Kuumenna 250 asteisessa uunissa juuri ennen tarjoilua.

Lue myös:

    Uusimmat