Studio55.fi kysyi lukijoiltaan uskonlahkosta eroamisesta. Nimimerkki Onnellinen kertoi tarinansa kipeästä erkaantumisesta lestadiolaisesta yhteisöstä järkyttävien paljastusten valjetessa.
Minulla on lestadiolaistausta lapsuudestani. En aina edes ymmärtänyt kaikkea, mutta mukana kuljin. Olin naimisissa melkein 23 vuotta ja saimme viisi ihanaa lasta. Jossain vaiheessa aloin ihmetellä vanhimman lapsemme levottomuutta, mutta neuvola, koulu ynnä muut olivat sitä mieltä, että lapseni on ok. Hän oli avoin, iloinen, sosiaalinen... kaikkea mitä lapselta voi toivoa. Lopulta melkein uskoin, että vika onkin minussa.
Sitten alkoi kolmannen lapsemme kouluongelmat ja häneltä tutkimuksissa löytyi esimerkiksi lukihäiriö ja hahmotushäiriötä. Yläasteella tuli vanhimmalla lapsella romahdus terveydessä. Iski paha masennus, syömishäiriö jne. Ammattiauttajatkin olivat ihmeissään, eivät oivaltaneet mistä oli kyse. Lapsi lähti opiskelemaan ja yritti monella tavalla itsemurhaa, siinä onneksi onnistumatta. Silloin kolmas lapsemme alkoi kertoa isän tekemistä pahoista asioista psyykepuolen ihmiselle, ettei vanhempi sisarus tuhoaisi itseään. Silloin tuli kuvioihin lastensuojeluviranomaiset.
Paikallisen rauhanyhdistyksen jäsenet olivat suurin osa sitä mieltä, että lapsemme ovat seonneet, eikä heidän kertomansa jutut voi olla totta. Sitten kun osa alkoi uskoa minua ja lapsiamme, meille tehtiin selväksi, ettei näistä asioista saa puhua muille kuin viranomaisille. Kaikki ystäväperheet olisi pitänyt jättää mieheni juttujen varaan, mikä oli muunneltua totuutta psyykesairauden vuoksi.
"Paikallisen rauhanyhdistyksen jäsenet olivat suurin osa sitä mieltä, että lapsemme ovat seonneet, eikä heidän kertomansa jutut voi olla totta."
Viimein sain pelossa elämisestä tarpeeksi ja lähdin vielä kotona asuvien neljän lapsen kanssa miehen luota muualle asumaan. Se oli monelle viimeinen pisara. Heidän mielestään uskovainen ei voi jättää puolisoaan. Minulla oli päällä vaikea masennus; pelotti lähteä kotoa. Sosiaalitoimistoonkin lähtiessä piti aina etukäteen ottaa lääke, ettei iske paniikki. Soitin monena sunnuntaina tutuille, että saisimmeko kyydin seuroihin, mutta hyvin harvoin onnistui. Yleensä vastaus oli, ettei nyt sovi, mut pidetään yhteyttä ja katellaan. Sitä päivää ei vaan alkanut kuulumaan.
