Viimeinenkin Suomen jääkiekkomaajoukkueessa koronatartunnan saaneista pelaajista on palaamassa viikonloppuna kaukaloon. Päävalmentaja Jukka Jalonen kertoo kaikkien helmikuussa Ruotsin EHT-turnaukseen lähteneiden tienneen sairastumisen riskin suureksi.
LUE MYÖS: Jukka Jalonen: 11 pelaajan kanssa jo sovittu MM-leirityksestä – NHL:stä ei välttämättä tule ainuttakaan
Heti Leijonien palattua kotimaahan helmikuun alun turnauksesta tuli tieto ensimmäisestä sairastumisesta. Niitä alkoi ilmetä myös Ruotsin ja Tshekin joukkueissa. Lopulta pelkästään Suomen ryhmässä tartunnan saaneita oli peräti 12.
Tartuntaketjun myötä kahden viikon karanteeniin joutuivat pelaajien lisäksi myös muun muassa SM-liigavalmentajat Mikko Manner ja Ari-Pekka Selin. Muutamat pelaajista joutuivat jäämään peleistä sivuun jopa yli puolentoista kuukauden ajaksi.
Silti päävalmentaja Jukka Jalonen näkee maajoukkuepelien ajaneen asiansa myös kesken koronaviruksen kurittaman kauden.