Lehti: Saku Koivun syöpädiagnoosista 15 vuotta: "Tuskin pääsen pelosta koskaan eroon"

Jääkiekkoilija Saku Koivu kertoo apteekkien asiakaslehti Oma Plussassa, kuinka syövän sairastaminen muutti häntä.

Jääkiekkoilija Saku Koivu sairastui aggressiiviseen imusolmukesyöpään 15 vuotta sitten. Koivu kertoo apteekkien asiakaslehti Oma Plussan haastattelussa, millaisia jälkiä syöpä on häneen jättänyt.

Vuonna 2001 sairastuneen Koivun hoitojaksot kantoivat tulosta, ja mies palasi kaukaloon jo vuonna 2002. Hän jatkoi uraansa huipputasolla aina vuoteen 2014 saakka.

Oma Plus -lehden haastattelussa Koivu kertoo sairauden muuttaneen häntä ihmisenä.

Hän kertoo, että vaikka sairaudesta on jo vuosia, pelko syövän uusiutumisesta ei ole väistynyt. Vatsakipu ja flunssa nostattavat ensimmäisenä miehessä pelon.

– Tuskin pääsen pelosta koskaan eroon. Olen onnellinen parantumisesta, mutta en kuitenkaan uskalla olla liian positiivinen, Koivu sanoo apteekkien asiakaslehdelle.

Koivu toteaa haastattelussa sairauden tehneen hänestä myös pehmeämmän. Jääkiekko ei ollut enää tärkein asia, vaan perheen merkitys kasvoi. Sairastumisen jälkeen hän perusti Hanna-vaimonsa kanssa perheen.

– Perhe ja lapset ovat minulle tärkein ja rakkain asia. Lapset ovat minulle symboli siitä, että olen elävien kirjoissa.

– Uskon, että Hanna sanoisi, että minun kanssani on ollut helpompi elää, Koivu summaa Oma Plussassa.

Koivu tekee paljon hyväntekeväisyyttä syöpään liittyen. Hän toimii Saku Koivu Foundation -säätiön kautta. Hän on myös hallituksen jäsen Suomen Lasten Syöpäsäätiö Aamussa.

– Elämänilo pitää sairauden jälkeen löytää uudelleen. Tästä puhutaan liian vähän, Koivu sanoo.

Hän on myös saanut King Clancy Memorial Trophy -palkinnon vuonna 2007.

Lue myös:

    Uusimmat