Pitkän ja kapean keittiön lattia laatoitettiin tällä kertaa poikkeuksellisen isolla laatalla, jonka mitat ovat 30 x 60 cm. Pienempiin verrattuna tämä tuo uusia haasteita sekä tekijälle että kohteelle: ennen kaikkea alustan on oltava ehdottoman suora ja tasainen. Tätä korostaa vielä se, että valittu laatta on marmorimainen ja hyvin kiiltävä, joten pienetkin hammastukset peilautuvat siitä varsin häiritsevästi.
Lattialämmitys on kytkettävä pois päältä vähintään kaksi vuorokautta ennen työn aloittamista, sillä muuten laasti kuivuu liian nopeasti.

Aluksi mitataan laattajako. Omistajan toivomuksesta lähdetään ulkoseinän puoleisesta seinästä täydellä laatalla, jolloin toisesta reunasta joudutaan leikkaamaan vain pari senttiä. Oviaukon kohdalla leikataan sopiva, kapeahko suikale rajaamaan laatoitus naapurihuoneen parkettia vasten.
Jaon toimivuus tarkastetaan ensin latomalla laattoja kuiviltaan. Sen jälkeen ammutaan ritsilangalla apuviivat alustaan.
Laasti sekoitetaan ohjeen mukaisessa suhteessa, vispataan, annetaan seistä 10 – 15 minuuttia ja vispataan vielä uudelleen noin viiden minuutin ajan, jotta kaikki sulaneet liima-aineet sekoittuvat tasaisesti.
Laastin seistessä voidaan tehdä laattoihin leikkaukset patteriputkia varten. Paikat on mitattu aikaisemmin ja itse leikkaus tehdään mukavimmin poikkisuuntaan timanttilaikalla; pitkittäissuunnassa voi käyttää laattaleikkuria.







