Lasse Norres meni Dingon kanssa Pukevan kauppakeskukseen ja säikähti sitä, mitä tapahtui: "En ikinä unohda"
Dingon menestysvuosien manageri Lasse Norres kertoo Missä olit kun? -ohjelmassa hetkestä, kun hän sai tietää porilaisbändistä.
Lasse Norres muistelee, että 1983 syksyllä Fazerin Finnlevy-levy-yhtiö oli tehnyt kykyjenmetsästyskiertueen Suomeen. Tällöin Porista löytyi yllättäen Dingo-niminen bändi.
– Se oli sellainen hetki. Kun oli siihen mennessä itsekin ollut aika monen bändin kanssa tekemisissä ja aika monet demot kuunnellut. Useimmiten vastaus niihin demoihin oli, että "valitan, palataan asiaan". Tässä tapauksessa se tapahtui heti, että "tämä on täydellistä", Norres muistelee.
Palaset loksahtivat kohdalleen ja Norres lyöttäytyi nopeasti yhtyeen manageriksi.
Alkoi matka, jossa nousukiito oli kovaa ja "hurjia juttuja" alkoi tapahtua.
Videolla Norres kertoo tapauksesta, jossa hän pelkäsi tosissaan yhtyeen turvallisuuden puolesta.
Missä olit, kun? on ohjelmasarja lähihistorian merkittävimmistä, dramaattisimmista ja kiinnostavimmista uutistapahtumista. Tämä artikkeli pohjautuu sarjan kolmannen tuotantokauden jaksoihin. Uudet jaksot MTV3-kanavalla sunnuntaina 7.1. kello 19.30 alkaen. Kaikki jaksot löydät MTV Katsomosta.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää