Suomi laahaa lihavuusleikkauksissa yhä muiden Pohjoismaiden perässä. Suomessa tehdään vuosittain noin tuhat leikkausta, kun esimerkiksi Ruotsissa niitä tehdään noin 6 500.
Suomessa tehdäänkin edelleen liian vähän lihavuusleikkauksia, arvioivat muun muassa professori Kirsi Pietiläinen Helsingin yliopiston lihavuustutkimusyksiköstä ja Suomen lihavuusleikattujen potilasyhdistys Lilen puheenjohtaja Olli Nyberg. Molempien mukaan muun muassa perusterveydenhuollon tietämystä aiheesta tulisi lisätä, jotta useammat pääsisivät leikkaukseen.
Lile on hakenut Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus Stealta avustusta, jonka avulla se kouluttaisi terveydenhuollon ammattilaisia lihavuusleikkauksista, kertoo Nyberg.
Myös asenteita tulisi korjata.
– On sellaistakin asennetta, että läski on itse syönyt itsensä lihavaksi, miksi hänet pitäisi leikata julkisin varoin.
Tukea haettiin myös leikkausten jälkihoitoon ja seurantaan, joka on Nybergin mukaan Suomessa "täysin retuperällä".
– Seurannan ja tuen puuttumisen vuoksi osalle leikatuista tulee henkisiä ongelmia. Päihdeongelmat ovat yleisiä, kun yksi riippuvuus vaihtuu toiseen. Osalle tulee parisuhdeongelmia, kun puoliso ei kykene käsittelemään tilannetta.
Pullonkaula
Asiantuntijoiden mukaan kymmenettuhannet vaikeasta tai sairaalloisesta ylipainosta kärsivät suomalaiset hyötyisivät lihavuusleikkauksesta. Nybergin ja Pietiläisen mielestä Suomessa tulisi pyrkiä noin 3 000 leikkaukseen vuodessa.
Lile sekä Lihavuus- ja metaboliakirurgian yhdistys LiMe vetosivat hallitukseen ja terveydenhuollon päättäjiin viime vuonna, jotta leikkausten määrää nostettaisiin. Muutosta ei ole tapahtunut, vaikka kirurgeja riittäisi.
Pullonkaulana pidetään muun muassa perusterveydenhuoltoa, jonka hoitopolkuun lihavuusleikkauksien uskotaan jämähtävän.
Lihavuuden ja liitännäissairauksien hoito työllistää perusterveydenhuoltoa paljon, kertoo gastrokirurgi Anne Juuti LiMestä.
Lihavuutta hoidetaan pääasiassa konservatiivisella hoidolla, eli painonpudotukseen tähtäävällä yksilö- tai ryhmäohjauksella. Vasta sen jälkeen sairaalloisen lihava voi halutessaan päästä lihavuusleikkaukseen.
– Käypä hoito -suosituksen mukaan leikkaushoidon ensimmäinen askel on konservatiivinen hoito. Jos sitä ei ole saatavilla kaikissa perusterveydenhuollon yksiköissä ollenkaan tai riittävästi, eivät kaikki leikkauksesta hyötyvät pääse hoitoon, Juuti selittää.
"Terveysterroria"
Pietiläisen mukaan lihavuutta hoidetaan ylipäätään liian vähän Suomessa.
– Resurssipaineet ovat kovat. Lihavuuden hoitoon liittyviä ryhmiä on karsittu, koska aina jokin toinen asia on tärkeämpi ja resurssit ohjataan sinne. Asia pitäisi laittaa perspektiiviin: mitä tapahtuu, kun lihavuuden liitännäissairaudet kehittyvät?
Sosiaali- ja terveysministeriön lääkintöneuvos Tuija Kumpulainen muistuttaa, että lihavuus on arka aihe monille.
– Moni harmistuu, kun se otetaan esille esimerkiksi terveystarkastuksessa. Sitä pidetään terveysterrorina. Osa potilaista herää tilanteeseensa vasta, kun heillä on liitännäissairauksia. Ylipaino ei anna kaikille riittävää motivaatiota hakeutua leikkaukseen tai edes keskustelemaan asiasta.
Kireät vaatimukset
Sallassa terveyskeskuslääkärinä toimivan Kirsi Markulan mielestä ongelmat johtuvat liian tiukoista leikkauskriteereistä. Itsekin lihavuusleikkauksessa käynyt Markula sanoo kirjoittaneensa lähetteitä potilaille, vaikka nämä eivät täyttäisi kriteereitä täysin.
– Olen yrittänyt perustella, miksi potilas pitäisi leikata. Pitäisikö vaatimuksia höllentää ja potilasta arvioida yksilöllisemmin, jos hän haluaa leikkaukseen, mutta hänen painonsa jää parin kilon päähän vaaditusta?
Kumpulaisen mukaan tämänhetkiset Käypä hoito -suositusten kriteerit ja toimintaohjeet ovat hyvät.
– Olen sitä mieltä, että jos niiden mukaan toimittaisiin, leikkausmäärät nousisivat. Ei ole kyse siitä, että kriteerejä pitäisi väljentää, vaan miten ne saataisiin käyttöön. En ole kuullut, että leikkauksen ehdot täyttävä ei olisi päässyt leikkaukseen.