Lapsiperheen persoonallinen antiikkikoti
Hanna Pulla-Kankimäki ja hänen miehensä O-P Kankimäki sekä pikkuinen Lili asuvat Olkkalan kartanoon kuuluvassa 1900-luvun alusta peräisin olevassa vanhassa tallirakennuksessa, johon kuuluu myös vaunuvaja. Paitsi kolmihenkisen perheen koti, täällä on myös suuri vuokrattava juhlatila sekä työtiloja kipsitöiden tekemiseen.
Olohuone on suorastaan häkellyttävä runsaudessaan. Kahteen suuntaan avautuvat ikkunat runsaine verhoasetelmineen tuovat huoneeseen paljon valoa. Erilaiset istuinryhmät rytmittävät tilan mukavasti eri osiin. Ruokailutila on kustavilaistatyyliä. Valkoinen ja kulta ovat pääväreinä. Kultaa on runsaissa ovaalin muotoisissa Hannan tekemissä kipsikehyksissä ja upeassa peilinkehyksessä. Myös lampetit ovat kullanhohtoisia ja niitä onkin kodissa paljon, sillä tunnelmallinen pienten lamppujen tuoma valo on Hannalle mieleen.
Hanna arvostaa kaikkea vanhaa ja perittyä. Pieni suloinen Lili saa tottua pienestä pitäen runsaaseen ja koristeelliseen kotiin.
"Koti on elämistä varten", Hanna sanoo ja muistaa, kuinka hän itsekin veljensä kanssa sai temmeltää antiikkikodissa aivan vapaasti. "Jos joku menee rikki sen voi korjata, eikä meillä ole täällä mitään oikeita antiikkiaarteita."
Intarsiatyöllä koristeltu kaappi on taidokasta työtä. Sen päällä on musiikillinen kokonaisuus. Taulun kuva on julisteesta, mutta se on saatu vanhan näköiseksi lakkaamalla. Soittimien lomassa on myös viuhka, naisellinen ja viehkeä asuste herkille rokokoonaisille! Ei ihme, että Hanna keräilee niitä. Kauniita viuhkoja on siellä täällä sopivissa paikoissa kuin pieniä tauluja. Ikkunalla avonainen viuhka toimii myös näkösuojana.
Makuuhuoneessa on keväänvihreää ja keltaista. Seinien vihreät paneelit on tehty kipsistä. Niiden rajaama alue on tapetoitu herkän vihreällä moiré-tapetilla. Paneelit ovat myös sängyn vastakkaisella seinällä. Kampauspöytä on ehdoton kaluste tässä ympäristössä ja tietysti varustettuna kaikilla tarpeellisilla esineillä. Eikä niistä vähäisin liene sammakko suudelmaansa odottamassa!
Kylpyhuone on somistettu kaikkialla kasvavalla silkkisellä muratilla. Köynnös ja kauniit kipsikoristeet tekevät kylpyhuoneesta pikku kylpylän.
(T.i.l.a. 29.8.2007)
Uusimmat
-
06:30
Miksi lounaan jälkeen väsyttää? Viisi vinkkiä, joiden avulla jaksat loppupäivän paremmin
-
15:34
Kokenut kirurgi avoimena: "Teinkö kaiken mitä voin, teinkö kaiken oikein?"
-
23:17
NHL-kauden avauksessa nähtiin jäätävä torjunta – Ukko-Pekka Luukkonen ohitettiin kolmesti
-
23:03
Useita junia yhä myöhässä oikoradalla tapahtuneen henkilövahingon vuoksi
-
22:57
BBC tapasi Suomessa uusnatsin, jonka väitetään toimineen Britannian mellakoiden taustalla – syytti toimittajaa häirinnästä
-
22:29
Tänne Eurojackpotin 81 miljoonan superpotti meni
-
22:17
Kärpät kaatoi huippuottelussa HIFK:n, Tappara suli Lahdessa – näin SM-liigan perjantain kierros eteni
-
22:09
Eurojackpotissa tuli valtava jymypaukku: Voittaja kuittaa 81 miljoonaa euroa!
-
22:06
F1-talli teki kammottavat tappiot
-
22:04
Ulkoministeriö avustaa suomalaisia pois Libanonista
-
22:03
Vaikuttava näky! Portion Boysin JaloTiina esitteli kotinsa
-
21:49
Saako kasvistuotteita kutsua pihveiksi ja makkaroiksi? EU:n tuomioistuimelta linjaus
-
21:43
Pelicans-valmentajalla oli asiaa Tapparan Grönborgille kameroiden sammuttua: "Rikard!"
-
21:38
Kehä I:llä kahdeksan auton ketjukolari
-
21:36
Oppositio ihmettelee: Miksi Orpo salasi Essayahin irtioton?
-
21:15
Näihin sanoihin Pepe Willbergin ja Diandran tapaamiset päättyvät joka kerta: "En tiedä, sanooko tätä muille"
-
20:52
Uskomaton hörppy HIFK:n verkkoon! Kärppien roikku päätyi maaliin tv-pelissä
-
20:47
"Venäläisen vakoojavalaan" kuolinsyy selvinnyt
-
20:44
Oudompi ilmiö: Suomessa satoi kaukaisen autiomaan hiekkaa
-
20:34
Veikkausliigan mestaruustaistelu ratkeaa päätöskierroksella – Ilves nousi sarjakärkeen
-
Lataa lisää