Lapsiperheen golf keskeytyi karhujen juoksenteluun Vierumäellä – "Niillä on pesä jossain lähellä"

Heinolan Vierumäellä kesälomanvietto ja erilaiset ulkoiluaktiviteetit jatkuvat täyttä häkää. Lomanviettoa varjostaa kuitenkin alueella liikkuva kolmen karhun pesue. Poliisi kehottaa ihmisiä pysymään sisätiloissa karhujen vuoksi.

Hanna Teerijoki viettää lomaviikkoaan lasten kanssa Vierumäellä golfia pelaten ja muutenkin ulkoilmaelämää viettäen.

Eilen Teerijoki oli lapsineen palaamassa sateiselta golfkentältä, kun heidät pysäytettiin kentän välikahvilaan kentällä juoksennelleen karhun vuoksi.

– Meille sanottiin, että liikkeellä on emo ja kaksi pentua. Välikahvilassa me sitten odottelimme lupaa jatkaa matkaa, Hanna Teerijoki kertoo MTV uutisille.

Kehotus pysyä sisätiloissa

Hämeen poliisin mukaan Vierumäellä on tällä hetkellä kaksi poliisipartiota ja metsästäjiä. Teerijoki kertoo, että hänelle soitettiin tänään karhujen liikkeistä ja käskettiin pysyä sisätiloissa.

– Ulkona liikkuu paljon ihmisiä. Tuntuu siltä, etteivät kaikki tiedä mitään karhuista. Kyllä tiedotus tällaisissa asioissa saisi olla parempaa. Täällä on kuitenkin paljon lapsia.

Pentujen kanssa liikkuva karhu vaarallinen

Tänään Teerijoen lapset ja aikuisetkin keksivät lomatekemistä neljän seinän sisällä. Äidin mukaan lasten kanssa on käyty läpi ja keskusteltu karhujen aiheuttamasta vaarasta. Muuten karhu pakenee mielellään ihmistä metsään, mutta pentujen kanssa se voi olla erittäin vaarallinen. Varsinkin, jos ihminen joutuu emon ja pentujen väliin.

– Poliisi kertoi, että karhut ovat liikkuneet näillä tienoilla jo kolme päivää. Niillä on kuulemma pesä jossain lähellä, Hanna Teerijoki sanoo.

– Olisi hyvä jos tilanne laukeaisi mahdollisimman nopeasti. Toivon silti, että karhut saisivat elää.

Viimeisimpien tietojen mukaan karhu on poistunut taajaman läheltä, ja viimeisin havainto on valtatie 4:n varrelta Lahden ja Vierumäen rajalla. Poliisi liikkuu lähistöllä ja seuraa tilanteen etenemistä.

Lue myös:

    Uusimmat