Kirjailija, pastori Hilkka Olkinuoran surua käsitteleville luennoille riittää kysyntää. Suru kytkeytyy osaltaan ikääntymiseen; vanheneminen kun on konkreettinen muistutus siitä, ettei elämä ole ikuista.
Hilkka Olkinuora ei ole pelännyt tarttua työssään puheenaiheista kenties vaikeimpiin: suruun ja kuolemaan. Olkinuora on sekä kirjoittanut että luennoinut aiheesta.
Olkinuoran ajatuksia surusta voi lukea myös internetistä Käpy-sivustolta. Kyseessä on vertaistukiyhdistys, joka auttaa kaikkia kuoleman kautta lapsensa menettäneitä perheitä.
Olkinuora tietää omakohtaisesti, mistä puhuu; myös hän on menettänyt lapsen. Kirjailija-pastori on näyttänyt omalla rohkealla esimerkillään, että surusta voi ja saa puhua.
− Käpy ry syntyi sen takia, että haastattelujani oli esillä, ja ihmiset alkoivat ottaa yhteyttä. Huomasimme, että keskustelu auttoi. Vielä kymmenen vuotta sitten näistä asioista ei keskusteltu, Olkinuora sanoo.
Vanhenemista ei haluta nähdä
Vanheneminen muistuttaa meitä osaltaan siitä, että kaikki loppuu aikanaan. Moni haluaa sulkea asialta silmänsä.
− Tämän vuoksi vanheneminen on pelätty ja piilotettu asia, joka kätketään pirteyden taakse. Suru on osa luopumisen prosessia, sillä se tuo mukanaan tiedon, että me emme elä ikuisesti. Sama tieto tulee joka kerta, kun näemme vanhan ihmisen, Olkinuora sanoo.
Surulla ja iällä on yhteistä myös se, että sureva ihminen tarvitsee toista. Sekä tutkimus että kansanviisaus puhuvat surun jakamisen puolesta.
− Surun kantaminen yksin on yhtä vaikeaa kuin ikääntyminen yksin. On katkera pala huomata, että vanhenee eikä ole ketään, tai että suree ja ystävät kaikkoavat.
− Jaettu suru ei ehkä ole ihan puolikas surua, mutta pienenee se puhuttuna ja lohdutettuna aina vähän kerrallaan.
Kuva: Colourbox.com