Lapissa retkeilijöitä neuvova Leena Leppälä juhlii Linnassa verhoista tehdyssä puvussa – "Ensishokki on muuttunut odottavaksi innostukseksi"

Pohjois-Lapissa työskentelevä Leena Leppälä on saanut kutsun Linnan juhliin Metsähallituksen Luontopalvelujen asiakasneuvojana. 

Työkseen Leena Leppälä kohtaa ja neuvoo retkeilijöitä sekä Metsähallituksen asiakaspalvelupisteellä Saariselällä että maastossa Urho Kekkosen kansallispuistossa.

– Se oli todellinen yllätys, kun posti toi työpaikalle kutsun. Ensishokki on nyt muuttunut odottavaksi innostukseksi, Leppälä kertoo STT:lle.

– Koen, että presidentti haluaa tällä kunnioittaa meidän työtämme. Se on hieno kunnianosoitus, Leppälä kiittelee ja korostaa, että kutsu olisi voinut mennä kenelle tahansa hänen kollegoistaan.

Puku tehty vanhoista verhoista

Kutsun saatuaan Leppälän piti alkaa pohtia, mitä Linnan juhlien kaltaiseen tilaisuuteen voisi pukea päälle.

Vaatekaapista ei sopivaa asua löytynyt, joten Leppälä kääntyi rovaniemeläisen ompelijaystävänsä Sallamari Lääkön puoleen.

Lopputuloksena on kierrätyshenkinen sininen puku, jonka materiaalina on käytetty vanhoja verhoja.Leppälä kuvailee puvuntekoprosessia mielenkiintoiseksi.

– Ihan kirpparilta löydettiin materiaalit, hän kertoo.Leppälän juhlissa pitämä koru on puolestaan Inarin Hopea -korupajan käsityötä. Korun kultaseppänä toimi Matti Qvick.

Luonto osa suomalaista identiteettiä

Leppälälle suomalaisuus kytkeytyy vahvasti juuri luontoon. Hän uskoo luonnon myös antavan suomalaisille paljon.

– Itselläni ja monella muullakin suomalaisella luonto on vahvasti läsnä arjessa. Se on osa identiteettiä, hän kuvailee.Leppälä kertoo itse saavasta luonnosta ennen kaikkea mielenrauhaa.

– Tykkään liikkua luonnossa rauhallisesti ja tarkkailen. Silloin elää vahvasti siinä hetkessä.

Viime vuosina lisääntynyt kiinnostus kansallispuistoja kohtaan on näkynyt myös Pohjois-Lapissa.

– Kun olen jututtanut ihmisiä viime kesinä, erityisesti kesinä 2020 ja 2021, moni on ollut ensikertalaisena Lapissa käymässä, saati sitten kansallispuistossa.

Leppälä kertoo monen retkeilijän vaikuttuneen Lapin luonnosta niin paljon, että he ovat vannoneet tulevansa ehdottomasti takaisin.

Lue myös:

    Uusimmat