Lämpö maan uumenista

Joka Kodin Asuntomarkkinat seuraa syksyllä 2001 ja keväällä 2002 MTV3:n Jyrki-ohjelmasta tutun Olli Oikarisen omakotitalohanketta. Talo tehdään rakennuttajansa mukaiseksi ja näköiseksi, mutta oppi ja kokemukset sopivat jokaiselle rakentajalle - varsinkin kun opettajana toimii itse Remontti-Reiska.

Jokaisella tontinomistajalla on oma voimalaitos jalkojensa alla. Maalämpö on uusiutuvaa energiaa, jonka hinnasta voi olla aina varma hamaan tulevaisuuteen - se on ilmaista. Omavaraisuus on hyvä ja ratkaisu ekologisesti kestävä.

Myös Olli päätyi näistä syistä maalämmön hyödyntämiseen, vaikka tontin nurkalla olisi ollut valmiina liitännät niin kaukolämpöön kuin sähköverkkoon ja vaikka maalämpö on perustamiskustannuksiltaan on kallein ratkaisu. Kun tämä voimalaitos sitten pyörii, se tulee tuottamaan yli kaksi kolmannesta talon tarvitsemasta lämmitysenergiasta lämmin käyttövesi mukaan luettuna; kolmannes joudutaan ostamaan sähkönä pääasiassa pumpun pyörittämiseksi.

Nimestään huolimatta maalämpöä saadaan myös vedestä. Oman rannan omistajille sen houkuttelevuus siis vain kasvaa. Toimintaperiaate on yksinkertainen - upotetaan maahan tai veteen kolme rinnakkaista, ranteenpaksuista putkea, joissa kiertävä neste kuljettaa pumpun avulla maaperän lämpöä taloon. Lämmönvaihtimen avulla se otetaan talteen ja käytetään asukkaan iloksi; jäähtynyt neste palaa putkessaan uudelle kierrokselle lämpiämään uudelleen.

Putkea tarvitaan metri neliötä kohden

Putki voidaan juoksuttaa porakaivoon tai kaivaa sopivalle syvyydelle ympäri tonttia eräänlaiseksi kentäksi; pienellä, rannattomalla tontilla - kuten Ollin tapauksessa - ainoaksi vaihtoehdoksi jää yleensä riittävän syvän reiän poraaminen peruskallioon.

Tarvittava putkimäärä Suomen oloissa karkeasti arvioida lämmitettävien neliöiden mukaan: kun tilat ovat normaalikorkuisia, kolminkertaista putkea tarvitaan metri per neliö. Ollin talolle tämä tarkoitti siis 160 metrin reikää. Tarkemmat laskelmat tekee luonnollisesti LVI-suunnittelija.

Toisin kuin saattaisi luulla, lähelle pintaa nouseva peruskallio alentaa lämpökaivon kustannuksia. Tämä johtuu siitä, että peruskallion päällä, irtomaan sisällä oleva kaivon osa vaatii ympärilleen erillisen suojarakenteen.

Olli pääsi tässäkin vähällä. Kun peruskallion pinta oli kaivettu esiin talon nurkalla, suojaukseksi riitti yksi iso kaivonrengas joka pantiin paikalleen kun reikä oli porattu valmiiksi. Kolminkertainen putki tuotiin paikalle valmiiksi mitoitettuna ja isolle puukelalle kierrettynä. Alapäähän kiinnitettiin parinkymmenen kilon paino antamaan vauhtia ja pudotettiin se reikään. Putki katosi maan uumeniin ja pienen ajan kuluttua sieltä alkoi lorista vettä - 160 metrinen kaivo menee helposti pohjavesirajan alle eikä vesi mahdu samaan reikään putken ja painon kanssa.

Kun kela pysähtyi, putki - eli siis kolme rinnakkaista putkea - katkaistiin oikeaan mittaan ja yläpäähän kiinnitettiin liitäntäkappale. Tämä jää kaivonrenkaan sisälle suojaan ja siihen liitetään aikanaan talosta tuleva putkisto.

Putkessa kiertävä neste on alkoholia - tämä siksi, että lämmönvaihdin vetää nesteen tosi kylmäksi eikä se saa päästä missään vaiheessa jäätymään. Neste on tullessaan noin viisiasteista ja lämmönvaihtimen käsittelystä se poistuu nollarajan tuntumassa. Sisätiloissa olevat putket on luonnollisesti eristettävä.

Pannuhuone ei juuri poikkea öljylämmitystalon vastaavasta. Pumppu sijaitsee tavanomaisen näköisessä, siistissä peltikomerossa oven takana; mittarit ja putkistot ovat saman näköisiä kuin muuallakin. Ollin valitsema laitteisto on ns. tulistuslämpöpumppu 340 litran käyttöveden varaajalla. Ylimääräistä lämmönlähdettä taloon ei vaadita eikä tarvita, sillä maalämpötekniikka on nykyisin riittävän luotettavaa.

Lue myös:

    Uusimmat