"Laiva oli jo pahasti kallellaan, kun hyppäsimme pelastusveneeseen"

Costa Concordia -laivan turman jälkeen matkustajille annetut ohjeet eivät kaikilta osin vastanneet tilanteen vakavuutta.

Häämatkalla ollut japanilaispariskunta noudatti kuulutuksissa luettua neuvoa, jonka mukaan matkustajien piti mennä hyttiinsä ja pysyä rauhallisina.

Jonkin ajan kuluttua eräs miehistön jäsen kuitenkin tuli heidän ovelleen.

- Hän sanoi, että olimme viimeiset siinä kerroksessa. Hän käski meitä menemään 4:nnelle kannelle ja pelastusveneeseen, Nanami Kato kertoo.

Katojen ystäväpariskunta menetteli toisin ja lähti omatoimisesti pyrkimään kohti ylempiä kansia.

- Mieheni oli hereillä ja kuuli kovan äänen. Hän ajatteli, että jotakin vaarallista olisi tapahtunut, kertoo Majiko Notomi.

Siinä vaiheessa risteilyalus oli jo pahasti kallistunut. Rouva Notomin miehestään ottamassa kännykkäkuvassa näkyy kuinka laivan lattia on noin 15 asteen kulmassa ylöspäin.

- Meren pinta oli 4:nnen kannen kohdalla, kertovat Notomit, jotka olivat myös häämatkallaan.

(MTV3 - AP)

Lue myös:

    Uusimmat